Koulumuistoja

Vallilankoulu oli sodan jälkeen niin täynnä lapsia, että oli käytävä kahdessa vuorossa koulua. Elämä oli selviytymistä päivästä toiseen. Opettajat olivat tiukanlaisia eikä minkäänlainen vastarinta tullut kysymykseenkään.

Luokassa vallitsi kuri ja järjestys. Välitunnilla juostiin ja riehuttiin. Pojat ja tytöt olivat vielä omissa porukoissaan. Olin pieni ja vikkelä ja väistelin isompia ja vahvempia. Sen olin oppinut jo lastenkodissa Ruotsissa sotalapsena.

Jos joku töni minua, niin äitini totesi vaan, että olin ollut väärässä paikassa eli toisten tiellä. Opin siis pienenä jo, ettei kannattanut valittaa, kannella eikä varsinkaan olla muiden tiellä.

Kouluhoitajan suorittama täitarkastus luokan edessä oli monille häpeän paikka. Jos hoitaja löysi saivareita tai täitä jonkun onnettoman päästä, niin koko luokka hihkui. Hoitaja määräsi pojilta tukan ajettavaksi kokonaan pois ja siihen laitettiin jotain mönjää ja voipaperia päälle suojaksi.

Minun äitini kampasi joka ilta tukkani tiheällä täikammalla ja vältin täit sekä sain pitää ohuet hiukset sentään.

Kouluruokailussa en ottanut koskaan äidin tekemiä ruispaloja esiin, koska välissä oli vain nokare voita. Vastapäätäni ruokapöydässä istui lihakauppiaan Liisa, jolla oli makkaraa muhkeiden leipiensä päällä. Katsoimme kateellisina hänen syömistään.

Myöhemmin samainen Liisa kanteli minusta opettajalle, kun näytin nenäliinan asemesta voipaperia taskustani. Opettaja torui minua luokan kuullen ja Liisa näytti voitonriemuiselta.

Välitunnilla hyökkäsin Liisan päälle. Muut oppilaat olivat ringissä ympärillämme ja yllyttivät minua lyömään kantelijaa ja varsinkin makkaravoileivillä leuhkijaa. Opettaja kuitenkin lopetti alkuunsa tappelun ja nosti minut niskasta pois Liisan päältä. Sen jälkeen ei kanteluja enää tapahtunut.

Koulukiusaaminen oli toki samanlaista kuin nykyisinkin, mihin se ihmisluonto olisi muuttunut. Änkyttävää Leenaa nolattiin joka käänteessä ja varsinkin luokan kookkain tyttö matki hänen puhettaan..

Oppilaat olivat kalpeita ja väsyneitä huonon ruuan vuoksi ja monella oli kotona riehuva humalainen isä, joka valvotti ja pelotti lapsiansa. Sotatraumoista ei puhuttu eikä kukaan lapsi uskaltanut kertoa opettajalle mitä kotona tapahtui.
Pientä ja suloista Marjaa käytti hänen ottoisänsä seksuaalisesti hyväkseen. Tiesin sen, koska olin heillä kerran yökylässä. Siitä ei saanut hiiskua sanaakaan.

Järjestäjänä olo oli tuskaa, kun en tuntenut vielä kelloakaan ja piti hoitaa luokat pihalta sisään. Vieläkin hiki nousee otsaan, kun pelkäsin niin paljon moitteita.
Opettajat olivat isoja ja kovaäänisiä.

Koskaan en uskaltanut edes koulun vessaan, kun ovia ei saanut edes kiinni.
Omenapuuropäivä oli keskiviikkoisin ja pelkkä haju sai minut huonovointiseksi. Tiesin, että en pääse välitunnille, sillä koko aika kului puuron kiiltävää pintaa katsellessa ja itkiessä siihen päälle.

Koska olin vilkas ja puhelias sain helposti ystäviä ja voimistelussa ja urheilussakin menestyin jotenkuten. Pesäpallossa tulin aina valituksi jommalle kummalle puolelle. Joitakin kömpelöitä ei kukaan huolinut, mutta he tyytyivät osaansa.

Voimistelutuntien jälkeen oli pakko mennä suihkuun, kun murrosiässä hienhaju alkoi haitata. Opettaja käänsi ulkopuolelta suihkut päälle. Ne tulivat jotenkin vinosti seinistä ja tietenkin kylmänä kuin jää. Kiljuimme kaikki. Pyyhettäkään minulla ei ollut. Taisin pyyhkiä jumppapukuun, joka sitten kosteana sai jäädä homehtumaan kangaspussiin ellei äiti sitä huomannut sieltä kuivumaan ottaa.

Kavereiden kanssa leikkiminen ja surujen jakaminen olivat niitä keinoja joilla eteenpäin mentiin. Opittiinhan me koulussa lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan, mutta myös olemaan ryhmässä.


Seija Kajava

 


Takaisin edelliselle sivulle

Takaisin etusivulle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *