Maallemme

Tämän Kaijaliisa Reunasen runon on säveltänyt muusikko ja kuoronjohtaja Lotta Pettinen-Diaby ja sen ensiesitti 29.11.2017 Keravalainen mieskuoro Lapilan linnut. Paikkana Keravan lukion ja aikuislukion auditorio, jossa tilaisuudessa esiintyi muitakin Keravan opiston piirissä toimivia kuoroja. Kukaan ei sitä arvannut, kun puhkesi kukkaan kansamme. Kahden ikeen välistä sitkeesti irti otti, itse toimeen ryhtyi. Naapurimme suurikaan ei uskonut, mikä … Jatka artikkeliin Maallemme

Neljä pientä tarinaa lapsuudestani

Olympialaiskesä Kesä vuonna 1952. Nukuimme veljeni kanssa isämme rakentamassa leikkimökissä riippakoivun alla, vaikka aloimme olla sen pieneen tilaan liian isokokoisia. Siellä uni tuli heti, kun tuuli ja oksat hivelivät kattoa. Eräänä aamuna aikaisin, kun isä lähti heinäpellolle, niin hän vippasi mennessään rautakangilla mökkiä. Se heilahti niin, että meinasimme pudota sängyistä. Sanoin veljelle ”Isä on ihan … Jatka artikkeliin Neljä pientä tarinaa lapsuudestani

Ensimmäinen naismotoristi

Kirjoittajalta johdannoksi Kotiseutuni Kainuun luonto, kuulaat kesäyöt ja talvisin lumiset hiljaiset metsät insipiroivat minua nuoruudessani. Mieleeni on painunut noista ajoista lähtemättömästi monta tapahtumaa. Ne säilyvät läpi elämän sydämmessäni. Monet niistä saavat minut aina hymyilemään, kun avaan muistojen kirjan ja astun sisään menneeseen maailmaan. Elämä oli myös silloin edessäpäin, eikä vielä osannut hahmottaa tulevaa. Elin huolettomasti päivän … Jatka artikkeliin Ensimmäinen naismotoristi

Maallemme

Kukaan ei sitä arvannut, miten puhkesi kukkaan kansamme. Kahden ikeen välistä sitkeesti itsensä irti otti ja toimeen ryhtyi. Naapurimme suurikaan ei arvannut, mikä on kansa tää, joka kahleet karisti, tuskan kautta vapautensa lunasti. Taistelut kovat käytiin, nurmien alle nukkumaan, niin moni joutui, urheat nuoret soturit. Naiset väkevät rinnalla miesten seisoi, eivät periksi antaneet. Sitten, kun … Jatka artikkeliin Maallemme

Yksi nuoruuden seikkailuista – Pallas-Hetta vaellus

Olin muuttanut Helsinkiin 60-luvulla. Kaipasin kuitenkin luonnonhelmaan, koska vietin lapsuuteni Kainuussa keskellä luontoa. Niinpä hakeuduin retkeilykerhoon, jossa tutustuin helsinkiläisiin nuoriin. Neljä meistä tytöistä päätti lähteä patikoimaan Lappiin. Sovimme, että seuraavan kesän elokuussa lähdemme, kohteena Pallas-Hetta vaellus. Saimme paljon hyviä neuvoja kuinka toimia ja mitä kannattaa ottaa mukaan. Mitä rinkka saa painaa, mitä ruokaa ja lääkettä, … Jatka artikkeliin Yksi nuoruuden seikkailuista – Pallas-Hetta vaellus