Isä kuoli liian varhain

Isäni kuoli liian varhain,
muisto hänestä jäi mieleeni parhain.
Ahkera työmies oli hän,
traktorin kanssa kylille lähti varhain.

Lapsia patisteli töihin mennen tullen,
jaloissa pyörimme,
joukossa hyörimme, kymmenen lasta:
isän mielestä akkoja oli ku ampiaista.

Ampiaiset pörräsivät pihalla,
piti pitää isä hyvällä tuulella.
Isä jos meihin suuttui,
pelottavaksi elämä muuttui.

Parempi oli totella heti,
sellainen ipana pitemmän korren veti.
Siskoni sitä kokeili, itsepäinen kun oli
klapeja ei kasaan laittanut.

Silloin sen karvaasti peffassaan muistaa,
jos isää ei totella, remmiä saa maistaa.
takaliston lihakset kyytiä saa,
jonkinlainen kuritus saa tottelemaan.

Onneksi pyhänä ei töitä tehty.
Isä lepäsi sohvalla,
harmaa villapaita ja henkselihousut jalassa.
Isoilla saappailla lonksutteli tuvassa.

Jalkarätit jalkaan metsätöihin mennessä,
oliko se muisto sodan pukimista.
Hevonen oli isälle rakas,
Heijjan kanssa kulki hän nuorena edes takas.
Isä on mennyt.
sitä en itke enää nyt,
kyyneleeni ovat kuivuneet,
Muistan kädet, työstä mustuneet.

Kumaraisen selän muistan myös,
kaiken maanviljelyksen työns.
Kesken matkan hän täältä lähti,
äitini harteille kaiken jätti.

Olisinpa tuntenut sinut kauemmin,
katsonut maailmaasi aikuisemmin.
Lapsena kaikkia ei ymmärtää voi,
miten kauniisti metsäkukkia laulusi soi.


Lilja Puro 4.10.2018


Takaisin edelliselle sivulle

Takaisin etusivulle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *