Taito jonka olisin halunnut oppia

Kun kävin kansakoulua, pyysin opettajalta voisinko tulla koululle opettelemaan harmonin soittoa. Sain luvan ja monena iltana yritin saada harmonista haluamiani ääniä. Jospa minulla vain olisi ollut opettaja! Mutta kouluni opettaja oli epäpätevä eikä osannut soittaa itsekään. Jotain hän sentään osasi neuvoa.

Keskikoulun aikaan sain joitakin pianotunteja, mutta minulla ei ollut paikkaa missä harjoitella. Joten sekin lopahti siihen.

Kun opiskelin opettajaksi, niin oli todella kiire suorittaa kaikki kahteen vuoteen ahdettu erilaisten taitojen oppimäärä. Harmonin soittoon piti perehtyä pienessä soittokopissa epävireisen instrumentin kanssa. Oli tentittävä tietyt virret; ne piti osata soittaa koraalikirjan sovitusten mukaisesti. Jos ehti opetella jotain muutakin, niin aina parempi. Jospa olisi ollut enemmän aikaa! Teoriaakin opeteltiin, mutta sen soveltaminen omin päin käytäntöön oli kokonaan toinen asia.

Työurani alkuvuosina opetin musiikkiluokalla ensimmäisiä ja toisia luokkia. Luokassani oli piano. Opettelin sillä soittamaan helppoja ala-asteen lauluja, jotta pystyin jollakin lailla säestämään. Oppilaita opetin soittamaan nokkahuilua, joka kuului jokaisen oppilaan vakiovarustukseen.

Olen edelleen yhteyksissä nyt 43-vuotiaaseen entiseen oppilaaseeni, joka jatkoi eteenpäin poikkihuilulla ja soittaa sitä yhä. Myöhemmin musiikkikirjan mukana tuli valmiiksi soitetut ja lauletut kasetit, joiden avulla lauluja opetettiin. Piano jäi käyttämättömäksi. Vaihdoin toiseen kouluun töihin ja siellä ei luokassani ollut pianoa lainkaan.

Samoihin aikoihin olin hankkinut kotiini pianon, jotta voisin harjoitella sillä ahkerasti. Vaan kuinka kävikään. Käsitöiden harrastaminen laajeni monimuotoiseksi, eikä kodinhoidon ja työn ohella jäänyt aikaa pianolle.

Seuraavassa muutossa myimme pianon pois. Mieheni mielestä se oli jo kokonaan vaiennut siinä elämisen vaiheessa. Pianon myyminen on ainoa asia, jota kadun edelleen. Ymmärrän, että raskaan soittimen raahaaminen muutosta toiseen olisi ollut hankalaa, miltei mahdotonta. Myöhemmin olen hankkinut sähköisiä kosketinsoittimia, mutta pianon veroinen niistä ei ole yksikään. Sen verran niistä on apua, että kuoro -stemman harjoitteleminen on helpompaa, kun sen voi kuulla soittimesta.

Olisin halunnut niin kovasti oppia soittamaan pianoa! Harjoittelu olisi kuitenkin pitänyt aloittaa jo lapsuudessa ja siihen minulla ei ollut mahdollisuutta. Aikuisena oma-aloitteisuuteni ei riittänyt tarvittavaan kurinalaisuuteen, enkä hankkinut itselleni opettajaa.

Helppoa on myös ketun tavoin lohduttautua sillä, että sormenikin ovat liian lyhyet soittamiseen. Selitän itselleni myös, etten kehtaa rääkätä miestäni surkealla harjoittelulla. Tosiasiassa sekin on tekosyy, koska voisin vaan siirtyä toiseen huoneeseen, laittaa oven kiinni ja asettaa soittimen hiljaisemmalle.

Nyt tyydyn vain kaihomielellä ihailemaan taitavaa pianistia, urkuria tai muunlaista kosketinsoittajaa. Kaikkea haluamaansa ei ehdi oppimaan tässä elämässä.


Tellervo Sarajärvi


Takaisin edelliselle sivulle

Takaisin etusivulle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *