Ruokamatka lapsuuteni Vallilaan – muistoja 50-luvulta

Siihen aikaan kaikki tehtiin alusta loppuun itse, kun ei muuta vaihtoehtoa ollut. Äiti ja isä olivat iloisia valmistaessaan ruokia perheelleen. Olivathan he sodan ja nälän kokeneita ja arvostus ruokaa ja kaikkea mikä liittyi syömiseen oli tärkeää ja arvokasta. En muista kuulleeni äitini suusta koskaan ”voi, taas pitää laittaa ruokaa”. Ainoa ongelma oli keksiä ruokia, joihin rahat riittivät ja että kaikki saisivat mahansa täyteen ainakin kerran päivässä kello 17.00 tasan.

Koska äiti oli maaseudulta, hänellä oli selkeä käsitys vuodenaikoihin sopivista ruoista, niin kuin maaseudulla kaikilla oli. Vilja puitiin tiettyyn aikaan, sika teurastettiin tiettyyn aikaan, marjat ja sienet ym.luonnonantimet kerättiin säilöttiin ja suolattiin tai mehustettiin tiettyyn aikaan.

Muistan tietysti parhaiten ruoat, joista itse pidin tai joista en pitänyt. Koska keittiössä puuhattiin tuntikausia ruoan kanssa, oli melko pakko tutustua valmistuksen eri vaiheisiin siinä sivussa.

Äiti paahtoi raakoja kahvipapuja, joita isä sai laivasta. Isä oli lupsakka mies ja tuli toimeen ihmisten kanssa, vaikka ei puhunut kieliäkään. Hän työskenteli siihen aikaan hitsaustyönjohtajana laivatelakalla.

Kun pavut oli paahdettu rännälillä sopivan ruskeiksi, ne jäähdytettiin ja jauhettiin kahvimyllyllä. Se oli minun työtäni. Pidin myllyä reisieni välissä ja pyöritin kahvaa. Murut kerääntyivät myllyn alaosassa olevaan pieneen laatikkoon ja kun sen avasi, levisi siitä huumaava kahvin tuoksu.
Papuakaan ei saanut hukata, varoitti äiti minua.

Syysruokia olivat puolukkapiirakka, mustikkapiirakka, vispattu puolukkapuuro ja pirana (ruisjauhoista ja puolukoista tehty uunipuuro), valmistaminen kesti kauan, kun puuroa haudutettiin ”pilkkumissa” monta tuntia. Kaikki keittäminen ja paistaminen tapahtui puuhellalla. Jotta lämpö olisi kaiken aikaa tasainen oli tarkkailtava, että hellanpesässä oli sopiva määrä puita.

Laatikkoruokia tehtiin silakoista ja perunoista, makaroneista ja jauhelihasta, tai kaalista ja jauhelihasta.Kaikkiin laatikoihin lisättiin pinnalle reilusti silavaa makua antamaan ennen uuniin työntämistä. Maksapihvit olivat lempiruokaani kermakastikkeen ja puolukkahillon kera.

Jouluna oli tietysti lanttu- ja porkkanalaatikkoa sekä kinkku. Meillä tehtiin myös lipeäkalaa, se maistui hyvältä kunhan päälle laittoi paljon kermaista valkokastiketta.

Kevättalvella oli madekeittoa ja rokkaa, sellaista paksua hernekeittoa, jossa oli savustettuja siansorkkia seassa. Lammaskaalikeittoa sekä lihakeittoa, jota isä nimitti ”lehmäsopaksi”. Rasvaa oli saatava niin paljon kuin mahdollista sodassa ja sotien aikana nälkiintyneiden ihmisten saattamiseksi takaisin entiseen kuosiinsa.

Jälkiruokapuolesta voi sanoa, että kaikki kiisselit olivat tyypillisiä sunnuntairuokia, sellaiset kuin vaniljakiisseli, jossa raikkaita sokerittomia puolukoita päällä, karpalokiisseliin pieni tilkka kermavaahtoa. Karpalot olivat isoisän keräämiä. Suklaakiisseli kaakaojauheesta oli herkkua, samoin kuin suklaakaramellit kaakaosta, voista, sokerista ja perunajauhoista. Ne vietiin kylmään eteisen komeroon jähmettymään.
Makean nälkään vatkattiin munia ja sokeria vaahdoksi ja syötiin sellaisenaan. Sisko nimitti sitä ”hoppenpoppeliksi”.

Viikonloput eroitettiin arkipäivistä selkeästi. Lauantaina leivottiin pullaa pari pitkoa, joita äiti sanoi lenteiksi ja isä jeltoiksi (vanhemmat kun olivat eri heimoa). Bostonkakku tehtiin juhlapyhiksi. Se oli pullataikinaan tehtyä kierrepullaa, johon tuli väliin luumu -tai omenahilloa.

Kun tätini tuli kutimensa kanssa aamulla käymään, minut lähetettiin hakemaan pikkumitta kuohukermaa Helsingin Meijeriliikkeestä. Äiti ja täti nauttivat kupilliset kaatamalla kahvin tassille ja panemalla sokerisaksilla leikatun palan huuliensa väliin ja ryystivät nautinnollisesti juomat sillä tavalla. Manguin joskus tilkkaa itselleni ja nauratin tätiä sanomalla ”eihän se minunkaan suu tuohesta ole”. Kai minulle joskus tilkka annettiinkin.

Kun äiti oli jonkin aikaa Ekkan leipomossa töissä, hän toi sieltä pussillisen pilalle menneitä korpuiksi muuttuneita viinereitä ym. Pussi oli rasvainen ja iso ja se oli kuin taivaan lahja herkkusuille.

Isällä oli tapana tuoda tilipäivänä banaaneja tai munkkipossuja vanhassa ruskeassa salkussaan. Isä sai tilin kahden viikon välein.

Ruokajätettä ei meiltä juuri jäänyt, ainoastaan sillin perkeet ja perunankuoret käärittiin sanomalehteen ja heitettiin jäteastiaan.
Kovettuneista ruisleivän kannikoista tehtiin leipälämmitystä eli kiehuvaa maitoa kaadettiin kovien leipien päälle. Jos taas jäi polakkaa tai ranskanleipää kuivumaan, ne kastettiin maitoon ja paistettiin pannulla rapeiksi voissa ja syötiin mansikkahillon kanssa. Joskus sain hakea kellarista hilloa ja käytin tilaisuutta hyväkseni, vetelin muutaman lusikallisen sylttyä suihini.

Jos keitettyjä perunoita jäi, ne pilkottiin ja paistettiin sipulin ja voin kanssa pannulla ruskeiksi. Tietysti lettujakin paistettiin joskus ja kaakaota keitettiin kylminä talvi-iltoina.

Viikonloppuruokina olivat porsaankyljykset tai karjalanpaisti, joka muhi uunissa kauan ja siitä riitti sitten seuraavankin päivän ateriaksi. Äidiltä ei koskaan palanut mikään pohjaan, niin huolellisesti hän sekoitteli.

Kesällä olimme mökillä Savossa ja söimme siellä paistettuja ahvenia, jotka olivat hyviä suoraan järvestä nostettuina. Äiti pyöritteli kaloja jauhosuolaseoksessa ja niihin saatiin rapea pinta paistamalla ne voissa.
Maalaistalosta saatiin ostaa munia, maitoa, leipää, voita, perunoita, sipulia, suolalihaa ja tietysti oikeaa kermaa.

Kaupasta haettiin hevosella vain kahvia, tulitikkuja ja suolaa sekä tietysti pilliklubia isälle. Osuuskaupassa isä vaihtoi kuulumisia kaupanhoitajan kanssa ja minä join pullon vihreää päärynälimsaa.

Koska äiti ja isä olivat ahkeria, he keräsivät kesälomallaan talven sienet ja puolukat. Marjat puhdistettiin ja survottiin isoon puuastiaan niin huolellisesti, että mehu muodostui marjojen pinnalle. Säilyvyys oli taattu.
Puutarhamansikoita ostettiin Kumpulan siirtolapuutarhasta. Äiti keitti niistä sylttyä ja siitä tulikin iso purkki. Sienet suolattiin ja laitettiin purkkiin. Taisi siellä kellarissa olla vielä perunoita ja porkkanoitakin.

Noilla säilykkeillä mentiin sitten koko talvi ja hyvin riitti viiden hengen perheelle.


Seija Kajava


Takaisin edelliselle sivulle

Takaisin etusivulle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *