Kun omaishoitajan malja läikkyy yli

Tämä kertomus edustaa tavallaan kuin taistelua kotirintamalla nykyaikana. Terttu Jansson kuvailee värikkäästi pitkää kokemustaan miehensä omaishoitajana. Hoidettava menehtyi lopulta lyhyen laitoshoidon jälkeen noin viisi vuotta sitten.

Aiheesta on työn alla laajempikin kirjoitus, ehkä jopa kirjaksi saakka. Oheinen teksti on vasta kuin aiheen hahmottelu.


Miten joutuu omaishoitajaksi?  Minun tapauksessani papin aamenesta. Se ei alkanut heti, mutta odotti valmiina siellä jossakin. Vierelläni kulki mies joka oli älykäs, huumorintajuinen, seksikäs, hyvännäköinen. Ja johon olin rakastunut.

Otimme velkaa ja rakensimme talon. Kasvatimme lapset ja perustimme Firman. Maksoimme velat ja otimme uutta. Elämä kuohui ympärillämme. Olimme merellä kaikki vapaa-ajat. Yleensä mukana oli aina kavereita. Työhön tai yksityiselämään liittyviä. Talvella kävimme tankkaamassa akkuja etelässä, että jaksaisi taas arjessa paremmin. Ei vielä, tuumi kohtalo.

Noin meiltä meni neljännesvuosisata. Sitten Hänellä alkoi olla kaikenlaista pientä.  Näkö meni hetkellisesti ja ilmeni sahalaitaa näkökentässä. Migreeniä, stressiä, totesi lääkäri.

Hajuaisti meni. Se oli onnenpotku, sillä minulla näet sattuu olemaan laktoosi-intoleranssi. Toispuolista vapinaa näytti olevan joskus. Lauluääni meni. Se kaunis tenori, millä hän oli ilahduttanut ystäviä kaikenlaisissa pippaloissa. Joko nyt? Ei vielä.

Olin huolestunut, koska näin ettei kaikki ollut hyvin. Patistin häntä lääkäriin ja hän kävikin, mutta mitään ei löytynyt. Näin meni toista vuotta. Sitten taas patistelin neurologille ja tilasin ajan tohtori Timo Erkinjuntille. Siellä sitten lääkäri totesi sen, minkä me kaikki töissä jo tiesimme: ”Sinullahan on Parkinson”.

Olihan se shokki, mutta Erkinjuntti rauhoitteli: ” Et sinä tähän kuole, joku muu syy tappaa ennemmin. Hanki kävelysauvat ja ala hoitaa kuntoasi, sillä liike on lääkettä tässä taudissa.”

Lääkitys aloitettiin pienellä annostuksella. Hän antoi ohjeeksi,että pitkässä juoksussa on parempi mieluummin alilääkitä, sillä pienet vapinat ei haittaa.

Lääkitys toimi alkuun hyvin. Mieheni teki vielä viisi vuotta töitäkin yrityksessä ja sitten alkoivat eläkepäivät. Jälkeenpäin ajatellen siitä seuraavat viisi vuotta olivat meille avioliiton parasta aikaa. Ei ollut kiire mihinkään. Teimme pieniä asioita rauhaisaan tahtiin. Tapasimme lasten perheitä, ystäviä, käytiin teatterissa ja konserteissa. Tärkeäksi tuli myös Parkinson -kerho mistä löytyi kivaa yhteistä tekemistä ja uusia kavereita.

Pikkuhiljaa ilmeni uusia ongelmia, kuten aivoverenvuoto. Rintasyöpä. Kihti ja mitä näitä pienempiä juttuja nyt olikaan. Eturauhasen höyläys ja lopulta Lewy kappale -tauti, joka on kolmanneksi yleisin muistisairaus.

PAM… sitten se iski.  Yhtenä päivänä minulle ehdotettiin omaishoidon tukea.

Omaishoidon pesti alkaa kuin varkain. Ensin vähän pienempiä hoito-tehtäviä, jotka vaikeutuvat aikojen saatossa. Ihminen sopeutuu ja oppii uusia asioita, ainakin naisihminen. Minun varalleni oli suunniteltu 10:n vuoden omaishoitajan oppijakso.

Tietenkin kapinoin ja tuskittelin miksi meille näin käy? Miksi minä? Eipä se auttanut.

Pahinta oli kun mieheen, johon oli voinut luottaa ei voinut enää luottaakaan ja minun oli tehtävä itsenäisiä päätöksiä kaikissa asioissa.

Yhteen aikaan hän oli huolissaan, että rahat loppuu me ei pärjätä. Pitää mennä töihin.

Kerran päivässä näytin tiliotteen, että kyllä rahat riittää. Sekin vaihe meni ohi.

Olin mukana aina neurologilla käydessä ja huolehdin yleensä potilaan lääkkeistä. Puhuimme joskus Timon, lääkärin kanssa pitäisikö jotain lääkettä lisätä vai vähentää. Mieheni jäi vähän syrjään omassa asiassaan ja sanoi kerran Timolle: ”Kuule, kun minulla on tämä Parkinson ja sitten minulla on vielä tämä” ja näytti minua.

”Ristinsä kullakin”, totesi Timo.

Ymmärrykseni siitä, mikä kuuluu sairauteen kasvoi kyllä. Hänellä oli erilaisia kausia, jotka sitten menivät ohi.

Esimerkki 1: Harhat

Lääkäri sanoi, että ne ovat potilaalle todellisia. Tässä muutamia:  Lauri (lapsenlapsi) on kuulemma litistyksissä sängyn alla. Mies purkaa petiä hädissään. Eikä auta vaikka väitän, ettei se ole mahdollista.

Hän herättää minut ja käskee sanomaan noille virolaisille huorille, että menevät pois riekkumasta tuolta mökin terassilta.

Kerran Hän hälytti poliisit, kun naiset ovat mukamas jättäneet pikku pojan yksin ulos ja itse lähtivät uimaan Tuusulaan.

Esimerkki 2: Karkailu

Vietimme paljon aikaa mökillä. Kysyin Häneltä kerran, oletko mökissä, jos käväisen naapurissa? ”No mihinkäs minä tästä lähden”. ”Okei”, vastasin.  Olin 15 minuuttia poissa ja kun palasin, ei näy ukkoa missään.

Läksin kävelemään mökkitietä ja tulin tienhaaraan. Mietin kumpaankohan suuntaan Hän on voinut lähteä. Pikkupoika tuli polkupyörällä vasemmalta ja kysyin häneltä oliko nähnyt harmaapartaista miestä sielläpäin, mistä tuli. ”Juu, yksi ukko istuu tuolla vattupuskassa”. Sieltähän minä hänet sitten kaivoin esille. Jos mies kaatui, niin yksin hän ei päässyt ylös.

Yhdessä vaiheessa hän osasi mennä Onnellisen Kanan terassille, mistä tiesin käydä hänet korjaamassa talteen.Ymmärsin kyllä miten tärkeää oli päästä yksin johonkin, missä akka ollut aina vahtimassa.

Esimerkki 3:  Kaatuilu

Tuli aika, kun hänen jalkansa eivät aina kantaneet, vaikka mieli teki liikkua. Lukemattomia kertoja hän kaatui sinne ja tänne. Onneksi luita ei mennyt poikki. Tuli vain naarmuja ja mustelmia.

Oli rollaattoria ja pyörätuolia käytössä. Kun liikennöimme kaupungilla, niin Hän työnsi välillä pyörätuolia. Ja kun jalat näyttivät pettävän, niin pyöräytin tuolin hänen taakseen ja siihen mies lysähti. Aina se ei onnistunut, kun tuli ’jummi’ eikä hän päästänyt irti pyörätuolista, vaan kaatui pitkin pituuttaan milloin mihinkin. Ihmist tulivat yleensä avuksi, mutta ei aina.

Pitkän päälle sellainenkin käy raskaaksi myös henkisesti, kun ei saa yöllä rauhassa nukuttua. Tuli aina komennuksia milloin mitäkin tekemään. Päivällä olin sitten usein tosiaan kuin kävelevä zombi.

Yhtenä yönä heräsin siihen, kun miestä ei ollut missään. Etsin joka huoneen ja ei, tämä ei ole mahdollista. Tiesin, ettei ovesta voi tietämättäni poistua, koska piilotin avaimen niin korkealle, ettei Hän pääse käsiksi.

Aloitin uudelleen etsimisen ja kas, hän seisoi pimeässä saunassa lauteiden ja kiukaan välissä kasvot seinää vasten. Kysyin mitä sinä täällä teet. ”Kehä 3 on ihan tukossa”, hän vastasi. ”Antaa olla, mennään me nukkumaan” sanoin. Oli vähän vaikeuksia peruuttaa takaisin, mutta onnistuimme.

Elämä on kumma veitikka miten se meitä kuljettaa. Nuorena menet sänkyyn terveen, viriilin miehen kanssa ja vanhana vaihdat Hänelle vaippoja, kuten lapselle.

Väsyneenä nukahdat herätäksesi tunnin päästä siihen, kun mies valittaa että on kylmä. Hän on repinyt vaipat pois ja kastellut sängyn. Väsyneenä teet putsaus -operaation ja laitat uudet vaipat. Taas nukut hetken herätäksesi johonkin uuteen, älyttömään juttuun. Päivällä olet tosiaan kuin joku tsombi.

Sain raivareita itsekseni ja kiukuttelin Taivaan isälle, kun muille ei voinut. Herra kuinka kauan tätä kestää? Minä en jaksa enää…

Nuorena uhosin äidilleni, että haluan elämänmaljani täytenä, mutta tämä läikkyy jo pahasti yli. Lopulta huutoni kuultiin ja sain apua Hänen hoitoonsa. Ihminen selviää näköjään monesta asiasta, kun on pakko.

Jokaisella ajalla on omat taistonsa. Ihmettelen usein niitä naisia, jotka joutuivat sota-aikoina tekemään vaikka mitä. Hoitamaan miehiään, poikiaan, vanhempiaan. Silloin ei saanut lääkkeitä, vaippoja, tukilaitoja sänkyyn, ei rollaattoreita eikä mitään muutakaan yhteiskunnan tukea. Silti he jaksoivat. Se on kyllä hatunnoston arvoista.

Olemme usein valittamassa yleisestä terveydenhuollosta. Meillä kaikki meni kuitenkin hyvin. En voi moittia, saimme apua aina kun tarvittiin. Toisinaan vaan piti pitää potilaan puolta vähän tiukemmin.

Se onkin jo toisen aiheen juttu, jonka otsikoksi voisi laittaa vaikka ”Rämpiminen byrokratian viidakossa”.

Ps. -kirjoittaja käyttää edesmenneestä miehestään nimeä Hän, koska puolison persoona muuttui taudin edetessä täysin vieraaksi.


Terttu Jansson


Takaisin edelliselle sivulle

Takaisin etusivulle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *