Talvisodan veteraanit

Seuraavan tarinan kertoo Keijo Virtanen, joka toimi leikkaajana marraskuussa 1989 julkistetussa suurelokuvassa Talvisota. Siitä tehtiin myös tv-sarja. Pekka Parikan ohjaaman teoksen kesto on lähes neljä ja puoli tuntia. Elokuvan käsikirjoitus perustuu Antti Tuurin samannimiseen kirjaan ja teos kahmi peräti kuusi Jussi -palkintoa! Keijo Virtanen sai elokuvaleikkaajan Jussin elokuvasta Pohjanmaa, joka tarina on myös Antti Tuurin kirjoittama.


Talvisodan veteraanit – yksi episodi Talvisota -elokuvan tekemisestä leikkaajan kokemana

”Ikitie” -elokuvan lehdistötilaisuudessa 2017 juttelin sen ohjaajan, A-J Annilan kanssa. Kerroin hänelle palautetta siitä millä lailla tietyt neuvot, joita annoin hänelle opiskeluaikanaan, olivat mielestäni menneet oikein hyvin perille.

Vieressämme toimittaja haastatteli kirjailija Antti Tuuria. Haastattelun päätteeksi Antti kääntyi minuun päin ja sanoi toimittajalle: ”Me tämän Keijon kanssa ollaan talvisodan veteraaneja. ”
Toimittaja katsoi meitä, kuin lehmä uutta porttia ja äännähti ”Jaa….?” Sitten hän keräsi kamppeensa ja lähti etsimään uutta haastateltavaa. Hän ei selvästikään oivaltanut mitä Antti tarkoitti.

Niin. Talvisota. Meidän kummankaan ikä ei riittänyt siihen, että olisimme osallistuneet sotaan pyssy kädessä. Mutta olihan mukavaa kuitenkin vitsailla olevansa ’talvisodan veteraani’. Antti kirjoitti kirjan ja minä leikkasin siihen perustuvan käsikirjoituksen pohjalta toteutettua elokuvaa.

Elokuva kuvattiin pääasiallisesti Haapamäellä. Katsoin ja tarkastin alkupään materiaalit Helsingissä, mutta kuvausten päästyä toden teolla käyntiin, oli minunkin määrä siirtyä sinne.
Yleensä en ollut käyttänyt töissäni assistenttia, mutta nyt vaadin sellaista. Minulle osoitettiin vaimoani Marjaa ja sanottiin, että siinähän sinulla on sopiva ehdokas. No, vaikka hän ei ollut ammattipätevä, niin oli kuitenkin nopea oppimaan ja pysyisiväthän rahatkin omassa perheessä.

Niin me sitten matkustimme Haapamäelle. Kuvauspaikalle oli matkaa kymmenkunta kilometriä asemalta ja jouduimme odottelemaan kyytiä melko pitkään. Perillä meidät majoitettiin isoon rakennukseen, johon oli sijoitettu myös joukko näyttelijöitä. Meille luovutettiin lumipuvut ja karvalakit, joihin pukeutuneina piti kulkea alueella. Onneksi ei kuitenkaan asettta annettu.

Leikkaamo oli sijoitettu maatilan munahautomoon, jossa sijaitsi myös äänittämön siirtoyksikkö. Toimistorakennuksen yläkerrassa oli iso ruokailutila ja näyttelijöiden lepotilat taukoja varten. Seinällä iso kartta alueesta, josta selvisi kaikki rakennukset sekä paikat, missä kuvaukset milloinkin suoritettiin.

Me leikkaamoväki aloitimme työpäivän hieman kuvausten alkamista myöhemmin, joten aamupalalla ei juuri muita näkynyt. Niinpä jouduimme aamuisin myös vastaamaan puhelimeen ja
viemään viestin ilmoitustaululle, ketä kulloinkin oli kysytty. Useimmiten soittaja oli Eija Vilpas, joka kysyi Ville Virtasta. En havainnut, että Ville olisi juurikaan noteerannut Eijan viestejä.

Synkronoimme assistentti -Marjan kanssa aamupäivällä edellisenä iltana tuodut filmit ja siirretyt ääniaineistot. Kun nuo oli tehty, niin seurasi reilun pituinen lounastauko. Iltapäivän aikana purimme materiaalin niin, että minä pyöritin ja Marja luetteloi sekä järjesti otokset omiin ryhmiinsä. Iltaruokailun jälkeen sitten vielä katselimme päivän uudet kuvat yhdessä kuvaajan sekä joskus joidenkin näyttelijöiden kanssa.

Kuvausten jälkeen filmit vietiin sitä mukaa Haapamäen asemalle, josta ne lähetettiin Helsinkiin kehitettäviksi ja kopioitaviksi. Paluupostina lähetti Haapamäeltä toi minulle Helsingistä tulleet uudet filmit. Joskus kävi niin, ettei filmejä ollutkaan tullut ja silloin jouduin itse hakemaan ne seuraavana päivänä saatuani ensin ilmoituksen saapumisajasta. En halunnut odottaa koko päivää tyhjänpanttina.

Joinakin päivinä materiaalia oli vähemmän käsittelyssä. Silloin kiertelimme katselemassa myös kuvauspaikoilla. Kerran minua pyydettiin viemään eräs avustaja Keuruun terveysasemalle, kun tämä oli saanut kaasumyrkytyksen tai jotain sinne päin. Minua harmitti kovasti, sillä sille päivälle oli määrätty erään korkean savupiipun räjäyttäminen. Pidin kovaa kiirettä jätettyäni miehen tervariin ja ajoin kieli vyön alla jäisiä pikkuteitä kuvauspaikalle. Ehdin kuin ehdinkin näkemään, kuinka iso piippu kaatui.

Kuvaukset olivat kuusipäiväisiä ja kestivät usein iltaisin hyvin myöhään. Siksi usea näyttelijäkään ei poistunut Haapamäeltä koko aikana montaa kertaa. Niinpä, kun välillä lähdimme iltasella käymään Haapamäen kuppilassa, oli autoihin tungosta.

Samassa rakennuksessa asuva Martti Suosalo ei kuitenkaan koskaan tullut mukaan. Kun pyysin, niin hän vain ilmoitti suihkusta tullessaan menevänsä mieluummin lenkille. Mielessäni kävi, että mitä järkeä siinä oli? Käydä ensin suihkussa ja mennä sitten lenkille, eikä lähteä parille tuopille.

Haapamäen asemalla oli ravintola ja junanvaunuja muutettu hotellihuoneiksi. Joskus lauantaisin työryhmän jäseniä jäi sinne yöksi, koska ravintolan pitäjä ei siitä laskuttanut. Mekin yövyimme siellä pariin otteeseen.

Majapaikassa emme Marjan kanssa koskaan pitäneet kekkereitä. Eräät näyttelijät tekivät sitä kyllä. Kerran parille kaverille oli tullut riita. Ja kun toinen heistä oli jäänyt yksikseen, niin pisti oven lukkoon sisäpuolelta ja hyppäsi ulos ikkunasta. Tuo henkilö ei itse edes majoittunut talossa. Jouduimme useammaksi päiväksi evakkoon, ennenkuin ovi onnistuttiin saamaan auki.

Nuorin poikani Jussi vietti siellä unohtumattoman hiihtoloman. Sen viikon aikana emme häntä paljoa nähneet. Poika hävisi aamulla kuvauspaikalle ja ilmestyi iltamyöhällä nukkumaan. Silmät innosta kiiluen hän kertoi, mitä oli päivän aikana nähnyt. Kuinka esimerkiksi Huhtamon ja Suosalon roolihahmot olivat kuolleet. Se oli pojasta mahtava elämys.

Työskentely munahautomossa sujui hyvin. Kun kohtauksiin oli saatu riittävästi materiaalia, niin rupesin niitä kasaamaan ja raakaleikkaamaan nähdäkseni miten ne tulevat toimimaan. Marjasta oli siinä hommassa todella suuri apu. Pienestä vihjeestä hän heti tiesi, mitä kulloinkin halusin.

Keväällä alkoi lumi uhkaavasti loppua. Lavastaja Hilkamo kävi jo pohjoisemmassa etsimässä uusia sopivia kuvauspaikkoja. Paikkakuntalaiset olivat kuitenkin sitä mieltä, ettei kuvauksia siirretä minnekään. Kaikki kynnelle kykenevät traktorit ajoivat viikonlopun yötä päivää lunta kuvauspaikalle. Niinpä kuvaukset jatkuivat loppuun asti Haapamäellä.

Meidät leikkaamosta siirrettiin kuitenkin varmuuden vuoksi Helsinkiin. Se oli myös maatilan omistajien toivomus, koska he tarvitsivat munahautomon takaisin käyttöönsä. Kari Sorvari oli tuonut auton takakontissa pari kossua ja korin kaljaa. Piti viettää peijaisia ja muistella menneitä. Harmitti meitä kumpaistakin tuonkin melkoisen kokemuksen päättyminen.


Keijo Virtanen

 


Takaisin edelliselle sivulle

Takaisin etusivulle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *