Maallemme

Tämän Kaijaliisa Reunasen runon on säveltänyt muusikko ja kuoronjohtaja Lotta Pettinen-Diaby ja sen ensiesitti 29.11.2017 Keravalainen mieskuoro Lapilan linnut. Paikkana Keravan lukion ja aikuislukion auditorio, jossa tilaisuudessa esiintyi muitakin Keravan opiston piirissä toimivia kuoroja. Kukaan ei sitä arvannut, kun puhkesi kukkaan kansamme. Kahden ikeen välistä sitkeesti irti otti, itse toimeen ryhtyi. Naapurimme suurikaan ei uskonut, mikä … Jatka artikkeliin Maallemme

Talvisodan veteraanit

Seuraavan tarinan kertoo Keijo Virtanen, joka toimi leikkaajana marraskuussa 1989 julkistetussa suurelokuvassa Talvisota. Siitä tehtiin myös tv-sarja. Pekka Parikan ohjaaman teoksen kesto on lähes neljä ja puoli tuntia. Elokuvan käsikirjoitus perustuu Antti Tuurin samannimiseen kirjaan ja teos kahmi peräti kuusi Jussi -palkintoa! Keijo Virtanen sai elokuvaleikkaajan Jussin elokuvasta Pohjanmaa, joka tarina on myös Antti Tuurin … Jatka artikkeliin Talvisodan veteraanit

Pienen tytön muistoja sotien ajoilta

Tämän koskettavan, runomuotoisen kertomuksen kirjoitti pari vuotta sitten lausunnan harrastaja Raili Eronen ja se perustuu omakohtaiseen kokemukseen. Tämä tyttö oli onnekas, koska usean ikävän, pelon ja ahdistuksen jälkeen perheen isä palasi elävänä viimeisen sodan päätyttyä lopullisesti kotiin. Eronen on syntyisin Karjalasta ja toimii nykyisin Keravan Lausujat Ry:n puheenjohtajana. Hän on ollut mukana myös Hyvinvointiakatemian kirjoittajaryhmässä … Jatka artikkeliin Pienen tytön muistoja sotien ajoilta

Sotilaan lapsena

Tämän novellin Seija Kajava kirjoitti Suomen Maakuntakirjailijoiden järjestämään Suomen juhlavuoden kilpailuun, jossa haettiin kokemuksia millaista oli elää sodista palanneiden isien lapsina. Kilpailu on vielä kesken ja tarinoista valittu kirja julkaistaan vasta ensi vuoden puolella yllättävän runsaan osanoton vuoksi (200 tekstiä).  Kaikki kilpailuun lähetetyt kertomukset menevät kuitenkin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran keräysarkistoon.   Onko tuo laiha, kiltti … Jatka artikkeliin Sotilaan lapsena