Miksi kirjoitan: ”Kirjoittaminen on ilon lisäksi erinomaista terapiaa”

Ennen kuin osasin lukea tai kirjoittaa, seurustelin mielikuvituskavereiden kanssa. Alaluokilla kansakoulussa kirjoittelin kaupan valkoiselle käärepaperille näytelmiä, joita esitimme luokkatovereiden kanssa lauantaisin luokan yhteisellä tunnilla. Kirjoitin, ohjasin ja puvustin lyhyet näytelmäntapaiset kyhäelmät.

Yläluokilla tuli yhteisöön paljon uusia samassa luokkahuoneessa istuvia oppilaita.Heitä ujostelin ja näytelmiäni häpesin niin paljon, että jätin kirjoittamiseni kokonaan lukuunottamatta pakollisia ainekirjoituksia. Koko oppikoulun ajan ajattelin, että kaikki ovat minua parempia, että olen huono eikä minulla ole omia ajatuksia ja jos onkin, en saa niitä ilmaista, etten vaan joudu niistä tilille ja leimaudu entistäkin surkeammaksi. Niinpä kouluaineeni olivat tylsiä ja mitään sanomattomia.

Olin onnekas päästessäni unelma-ammattiini. Luokanopettajana sain toteuttaa omia ideoitani ja jatkaa näytelmien tekemistä, joita luokkani esitti koulun yhteisissä juhlissa. Koska tunsin jokaisen oppilaani vahvuudet, osasin kirjoittaa jokaiselle juuri sellaisen osan, jonka hän pystyi omaksumaan. Tärkeää oli, että jokaisella oli jokin tehtävä, jokaisen piti tuntea olevansa tarpeellinen.

Vuosikymmenien jälkeen huomasin olevani eläkeläinen ja asuvani kaksin kissani kanssa. Ymmärsin vihdoin, ettei minulla ole enää mitään hävettävää eikä menetettävää. Rupesin kirjoittelemaan elämäni vaiheita ylös vähän kerrallaan. Unettomina öinä kirjoittelin mielessäni iskelmäsanoituksia, joista aamulla en muistanut mitään. En viitsinyt nousta sängystä laittamaan niitä ylös.

Tätä samaa teen silloin tällöin vieläkin. Kirjoittamisesta on tullut tärkeä iloa tuottava asia. Voin kirjoittaa mistä vaan mieleeni putkahtavasta asiasta ihan oman näkökantani mukaan. Minun ei tarvitse miellyttää ketään. Eikä minun tarvitse näyttää tekeleitäni kenellekään, jos katson asian olevan itselleni liian arka tai kiusallinen. Mutta aina helpottaa, kun saan sen kirjoitetuksi ulos itsestäni. Kirjoittaminen on paitsi ilo, myös erinomaista terapiaa.

Viikottainen tapaaminen toisten harrastajien kanssa auttaa ymmärtämään monenlaisia ja -tyylisiä tarinoita, sekä niiden kautta myös itseään. Uskon, että kaikki olemme toistemme peilejä. Peilaamme itseämme toisiimme ja niin tehdessämme opimme koko ajan itsestämme ja maailmasta ympärillämme. Itsensä ymmärtäminen ja hyväksyminen on parasta mitä voimme tehdä itsemme hyväksi. Kun itsellämme on hyvä olla, tuotamme hyvää mieltä myös toisille.


Tellervo Sarajärvi


Takaisin edelliselle sivulle

Takaisin etusivulle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *