Miksi kirjoitan: ”Kirjoittaessa tuntuu, kuin päivä ei olisi mennyt hukkaan”

Voisin toki olla kirjoittamatta. Silloin unohtelisin asioita, sanoja, tunteita, menneitä ja tulevia vielä enemmän kuin nyt. Voisin olla miettimättä ristisanoja, jolloin sanastoni köyhtyisi entistä pahemmin. Mikä on sama kuin pisama? Kesakko! Mikä on sellainen, jossa kukat riippuvat kolmen ketjun varassa ruukussa? Amppeli!

Monen entisen tutun tai työkaverin nimi on unohtunut. Muistelen heitä yhdessä toisen ihmisen kanssa. Kerromme toisillemme, miltä hän näytti ja mitä hän teki ja mitä tapahtui. Molemmat tietävät, että puhutaan samasta henkilöstä. Kumpikaan ei saa enää nimeä palautumaan mieleensä.

Kirjoittaessa tuntuu kuin päivä ei olisi mennyt hukkaan, mutta moni muu päivä on unohtunut. Omassa mielessä vellovat tunteet saavat ilmaisun ja tuska helpottaa. Monta vuosikymmenten takaista asiaa palautuu mieleen, kun haluaa niitä takaisin ilmaistuina sanojen avulla.

Pitäisikö minun siivota, laittaa ruokaa ja panna sekava kotini järjestykseen? Pitäisikö saada järjestys taloon? Varmaan pitäisi. Kuitenkin tuntuu, että minua kaihertaa, jos en ehdi kirjoittaa velvollisuuksien takia. Ihme, miten ennen kerkisin kaikki: pitkän työmatkan, ansiotyön, kotityön, lastenhoidon ja vanhan äitini auttamisen. Mitä kaikkea muutakin elämääni on mahtunut kaiken työntouhun lisäksi!

Aina olen kirjoittamisesta haaveillut ja jotain joskus pannut paperille. On syntynyt runoja, lauluja ja pikku näytelmiä. Kuitenkin luovaan työhön on voinut tarttua vasta sitten, kun muut hommat on tehty.

Nyt olen ollut mukana kirjoittajaryhmässä ja saanut rohkaisua. On kiva, kun joku kuuntelee tuotoksiani. Huomaan, jos niistä pidetään. Olen myös usein joutunut myöntämään, että nyt ei onnistunut. Kertomukseni lavertelee pitkin taivaan kansia ensimmäisestä maailmansodasta toiseen, saivartelen yksityiskohdista, mutta palaan taas jutun juoneen. Kukaan ei jaksa kuunnella eikä pääasia ole tullut selväksi. Sanoma meni ohi.

Kirjoittaminen on hauskaa. Saa jotakin aikaiseksi. Ihminen tulee näkyväksi itselleen. Ehkä joitakin ajatuksen pätkiä jää elämään tähän ihmisten maailmaan. Ehkä joku on joskus kiinnostunut. Luenhan minäkin toisten tekstejä.

Kirjoittaessa ja lukiessa voi liikkua ajassa miten haluaa. Saa kertoa totuuksia ja varsinkin niiden muunnoksia oman valinnan mukaan.
Kirjoittaessa voi viestiä toisille. Kenties joku tuntematon on sadan vuoden päästä kiinnostunut. Toki myös unohdus saattaa olla armollista. Koska elän ja hengitän, niin kirjoitan. Onhan minulla mielikuvituksen lisäksi mallina oma eletty elämä ja kaikki se, mitä olen saanut tietää ja kokea.


Maija Polus


Takaisin edelliselle sivulle

Takaisin etusivulle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *