Junalla Kiinaan ja lentäen takaisin

Sisällysluettelo

  • Matkan hyvä valmistelu kohtaa yllätyksen
  • Lisää muutoksia suunnitelmaan
  • Helsingista Viipurin ohi Laatokan reunaa – Moskovassa junanvaihto
  • Odotellessa käynti Punaisella torilla ja Kremlissä
  • Eksyminen – johdatusko toi avun
  • Pitkä kyyti junassa – yli Uralin ja Siperian
  • Novosibirsk – runsaasti nähtävyyksiä ja Altain huiput
  • Silkkitie – matkaa Urumgista Kashgariin hidastaa hiekkamyrsky
  • Perillä totuttelu tapoihin ja kiinalaiseen ruokaan
  • Markkinat – miehet myivät eläimiä, naiset vihanneksia ja hedelmiä
  • Karua maisemaa – avaruutta, ihmisiä ja hiekkasärkkiä
  • Rajakaupungin tunnelmaa – vanha linnoitus ja koulun piha
  • Kohti vuoristoa – siirtoasutusta ja lammaslaumoja
  • Takaisin kiireettömään Kashgariin jossa kaikkea löytyy
  • Kielletty kaupunki ja Kiinan Muuri
  • Kiinalainen hieronta vielä lentokoneessa
  • Kotiinpaluu

(Klikkaa kuvaa suurentaaksesi)

Matkamme Kiinaan oli huolellisesti suunniteltu. Siskoni mies järjesteli matkareitin, hankki viisumit ja katsoi hotellit.

Olimme menossa Samin ja Ullan luokse Länsi- Kiinaan, Kashgariin. Siellä viipyisimme viikon verran. Jatkaisimme Pakistaniin ja Intiaan kotimatkalla.

Mutta elämä on täynnä yllätyksiä, niin oli tämäkin aika. Matkan suunnittelija, pian 70 -vuotias teräsvaari sairastui äkkiä. Kuume, sitä seuranneet tutkimukset ja matkustuskielto estivätkin häneltä matkalle osallistumisen.

 

Lisää muutoksia suunnitelmaan

Toinen yllätys oli Samin saapuminen Suomeen. Tuli puhelinsoitto Kiinasta: ”Tulen perjantaina kotiinne, hakisitko minut lentokentältä silloin?”

Matkasuunnitelma sai uuden käänteen. Joukkueemme pieneni puoleen alkuperäisestä. Neljän lähtijän porukka pieneni kahteen siskokseen, Minnaan ja minuun.

Perillä odottaisi vain Ulla, lasteni siskopuoli kiinalaisten ystäviensä kanssa. Emme jatkaisi kahden naisen porukalla Pakistaniin, vaan palaisimme lentäen Pekingistä Suomeen. Se olikin meidän suunnitelmamme B.

Sami tuli Suomeen selkäleikkaukseen ja vein hänet Ortonin sairaalaan. Hän nosti peukun pystyyn ja toivotti mukavaa reissua.

Irja -tyttäreni oli tullut kesälomalle poikaystävänsä kanssa ja he lähtivät saatille Helsinkiin. Sattajat jäivät vilkuttamaan siskoni ja tämän miehen kanssa laiturille.

 

Helsingistä Viipurin ohi Laatokan reunaa – Moskovassa junanvaihto

7.6.2006 minä, viisikymmentäyksivuotias isoäiti sekä sisareni olimme siis reppuinemme lähdössä kohti tuntematonta.

Lähteminen tuntui oudolta, juna Moskovaan odotti meitä raiteilla. Liput hankittu, joten ilman fanfaareja tai lähtöselvityksiä nousimme reput selissämme junaan. Aivan kuin olisimme olleet lähdössä takaisin Keravalle.

Valtakuntien rajalle juna pysähtyi. Junan vanhat puuovet kolisivat, ihmisiä nousi kyytiin, lipuntarkastaja heilautti lähtöluvan, matka jatkui. Viipurin takaa tervehti meitä ilta-aurinko oranssisin värein. Laatokan tasainen, tyyni pinta jäi levollisesti taakse.

Meillä oli kahden hengen hytti, eväinä oli kuivamuonaa, keitetyn veden saimme käytävän samovaarista. Makuupaikka oli tarpeeksi leveä ja sopivan pehmeä, joten ulkonaisia vaikeuksia meillä ei ollut. Junassa nukutti hyvin. Kiskot kolkuttivat selkämme alla ja meitä vietiin kuten vauvaa vaunuissa. Tiedostimme olevamme ulkomailla.

 

Odotellessa käynti Punaisella torilla ja Kremlissä

8.6. / Moskovassa oli junanvaihto, jota piti muutama tunti odottaa. Siskoni oli tottunut matkustaja, niinpä lähdimme katsomaan Punaiselle Torille television tutuksi tuomia nähtävyyksiä.

Toisen maailmansodan voiton kunniaksi tehty muistomerkki oli muurin vieressä, siinä kullanväriset numerot 1941. Joku teksti keskellä sekä vuosiluku 1945. Takana olevaan muuriin nojasi tuoreita kukkaseppeleitä. Vartiokoppien edessä seisoi kaksi tyylikästä vartiomiestä. Heidän edessään paloi tuli.

Jatkoimme kiertelyä. Matalia puutaloja kaari-ikkunoin ja kirkkain värein tervehti meitä kadun molemmin puolin.

Punainen Tori hämmästytti meidät pienuudellaan. Jokaisella sivulla oli sipulikattoinen, ortodoksi -kirkoksi tehty rakennus. Siellä otimme itsestämme kuvan maailman kauneimman kirkon edessä.

Iivana Julma oli antanut kirkolle rakentamispäätöksen 1700 -luvulla. Suunnittelija tapettiin, ettei voisi tehdä yhtä hienoa rakennusta tuon jälkeen.

Lähistöllä oli maailman suurin valettu kello. Kellosta lohkesi iso pala valamisvaiheessa lämpölaajenemisen takia. Paikoillaan oli myös 1700-luvulta tykki, jolla ei oltu ammuttu.

Ostimme liput Kremlin muurin sisälle. Näimme tien Leninin hautapaadelle. Leniniä yritetään pitää elävän näköisenä vieläkin, vaikka kuolemasta on jo vuosikymmeniä. Arkun luo oli pitkä jono, emme välittäneet mennä sinne.

 

Eksyminen – johdatusko toi avun

Meillä oli siis vain muutama tunti aikaa, joten pian piti etsiä paluureitti asemalle.

Selvisi, että olin mennyt totaalisesti lankaan. Olin katsonut maamerkin, korkealla tornin huipulla tervehtivän sirpin ja vasaran.

Tuo ‘maamerkki’ on Venäjällä yleinen symboli. Sellaisen olimme nähneet aseman vieressä. Siispä lähdimme tornia kohti. Karttamme olivat Internetin länsimaisilla kirjaimilla tehdyt ja täällä venäläisistä kirjaimista ei ottanut tolkkua.

Matka ei ollut pitkä. Kuitenkin huomasimme tulleemme väärälle alueelle. Alkoi olla kiire ja hätääntymisen kasvaessa tuli Taivaan Isä mieleen. Hän varmaan kuuli huokauksemme, koska pian kohtasimme kadulla englantia puhuvan naisen.

Siskoni meni juttelemaan ja tuon naisen opastuksella kuljimme liukuportailla maan uumeniin. Siis maanalaisen asemalle, josta pääsimme metrolla rautatieasemalle.

Kulkiessamme betonisia käytäviä eri kerroksissa, mieleni valtasi epäluulo. Tuo nainenhan voisi olla jonkin rosvojoukon etsijä, joka houkuttelee turisteja ryöstettäviksi.

Onneksi nainen oli rehellinen ja pääsimme takaisin maan pinnalle. Siellä tulvahti vastaan lämpöinen kesätuuli. Asemalla ihmiset söivät eväitään maassa istuen ja linnut lentelivät etsimässä sopivaa nokittavaa laitureille pudonneista murusista. Mikä helpotus.

 

Pitkä kyyti junassa – yli Uralin ja Siperian

Olimme junassa 48 tuntia yhteen menoon eli pari vuorokautta. Uralin ylitys hidasti junan vauhtia ja se kolkkasi entistäkin enemmän. Venäjän maisemat vilisivät silmien edessä. Oli puisia hökkelikyliä, paljon sinisiä taloja. Oli laajoja aukeita paikkoja, joissa kasvoi vain heinäkasvillisuutta.

Muutaman kerran pääsimme jaloittelemaan ja laskeutumaan asemille. Niissä pysähtymisissä paikalliset asukkaat toivat tuotteitaan myytäväksi. Siskoni osti lihapiirakoita. Minä ostin kuivattua kalaa, jota nakersin kuin hiiri nurkassani pari päivää.

Juna kiisi läpi Siperian tasankojen ja näimme todella laajoja heinikoita. Sähkötolppien rivi pellon keskellä ilmoitti sivistyksen saapuneen erämaan keskelle. Asemarakennukset olivat kauniita, hyvin maalattuja ja koristeellisia. Seinillä näkyi usein digitaalinen kello.

10.6. / Saavuimme illalla Novosibirskiin. Hotelli oli aivan aseman lähellä. Katsoimme hotellin ikkunasta pilvisen taivaan alla levittäytyvää rauhallisen oloista kaupunkia. Lähdimme kaupungille katselemaan nähtävyyksiä.

 

Novosibirsk – runsaasti nähtävyyksiä ja Altain huiput

Kaupunkikierros sujui loistavasti. Näimme jälleen sipulikattoisia kirkkorakennuksia, tosin matalampia kuin Moskovassa. Lenin -patsas seisoi alustalla kaupungin keskustassa ja seurasi leukaparrassaan ihmisten ja autojen liikettä.

Hyvä löytö meistä oli paikallinen market. Myyjät istuivat pöytiensä takana
suuressa hallissa. Oli kasviksia, jauhoja, hedelmiä, kaloja ja muuta siistissä järjestyksessä.

Toinen mieluisa kohde oli paikallinen eläintarha, jossa mölyapinat pitivät meteliä. Saderyöppy yllätti meidät, mutta sen jälkeen ilma oli raikas. Kameli loi nahkaansa. Sen karvat roikkuivat isoina tukkuina puolimatkassa ja se tuli nuuhkimaan meitä aidanraosta. Tiikeri käveli häkissään. Karhu kierteli etsimässä varjoisaa nurkkausta, johon voisi vetäytyä.

Illalla löysimme iltasirkuksen puiston keskeltä. Soitinryhmä esitti slaavilaisrytmistä sävelmää ja kuulijoita oli istumassa penkeillä. Tuli mieleen Linnanmäen ulkoilmalava. Hieno kokemus sekin.

Parin päivän päästä saapumisesta eli 12.6. ajoimme paikallisella bussilla hyvissä ajoin Novosibirskin lentokentälle. Koneemme lähtöajan saatoimme tarkastaa isolta näyttötaululta, jossa näkyi länsimaisin kirjaimin lentomme tiedot.

Jossakin vaiheessa meiltä oli pyydetty junassa annettu epämääräinen lappu pois, maahan tulo lomake, jonka ruutuihin raapustimme tietomme silloin ja pidimme tallessa.

Lentokentän aulassa istui vartiomies pöytänsä edessä. Meillä oli aikaa kierrellä odotustilaa, joten huomasin pöytään kiinnitetyn miehen kuvan. Tämä oli etsintäkuulutettu.

Lentokenttävirkailijat vaikuttivat varsin omapäisiltä. Minna osti Novosibirskin kenttä myymälästä pienen hajuvesipullon. Seuraavan kentän tarkastaja nuuhki pulloa, pyöritteli sitä kädessään ja rikkoi sen, kun ei tiennyt mitä se sisälsi.

Lentokoneesta voimme ihailla upeita, lumihuippuisia Altai -vuoria ja katsella luoteis- Kiinan laajoja aavikoita.

 

Silkkitie – matkaa Urumgista Kashgariin hidasti hiekkamyrsky

Urumqi on Kiinan läntisimmän ja suurimman maakunnan Xingiangin pääkaupunki. Viisi kertaa Japanin kokoinen alue julistettiin autonomiseksi 1955. Tuolloin sen väestöstä yli 90 prosenttia kuului ei-kiinalaista alkuperä oleviin kansallisuuksiin.

Väkiluvultaan suurin väestönosa on turkkilaisjuuriset uiguurit. He asuttavat pääasiassa Xingiangin eteläistä aluetta, jonne olimme menossa.

Olimme Silkkitien, ikivanhan kauppareitin varrella, läntisen ja itäisen kulttuurin välimaastossa. Rinnakkain näkyivät kiinankieliset ja uiguurin kieliset mainoskyltit.

Pelkään lentokoneen irtautumista maan kamaralta. Nousimme Urumgista Kashgariin lähtevään koneeseen. Matka ei olisi pitkä, vain pari tuntia. Koneen noustua henkäisin huojentuneena, sillä matkamme viidestä noususta olisi enää kolme jäljellä.

Olimme jo laskeutumassa Kashgariin, kun kone otti yht`äkkiä suunnan takaisin ylös. Ihmettelimme mitä on tapahtunut. Saimme selville, että hiekkamyrsky esti laskeutumisen.

Piti palata Urumqiin ja matkustajat ohjattiin siellä linja-autoihin. Niistä saimme tehokkaan opastuksen avulla huoneen yöksi.

Tutustuimme kiinalaiseen ruokaan ja kokeilimme kuinka syöminen onnistuu puikoilla. Ruoka oli hyvää ja kauniisti tarjolla. Valitsimme oikein muhkean annoksen itsellemme.

Minä lopetin luvun pitämisen lentojen nousujen ja -laskeutumisien määrästä. Nousut tuntuivatkin kerta toisensa jälkeen helpommilta.

13.6. klo 6 aamulla söimme pikaisesti ja menimme jälleen tehokkaasti ohjattuna linja-autoon ja lentokoneeseen. Tällä kertaa laskeutuminen Kasgharin kentälle onnistui.

 

Perillä totuttelu tapoihin ja kiinalaiseen ruokaan

Ulla oli meitä vastassa ja vei meidät hotellille. Huoneemme oli kauniisti tapetoitu kukkakuvioisilla tapeteilla. Kiinassa ei saa majoittaa vieraita kotiinsa, vaikka siellä olisi hyvin tilaa. Hotelli rekisteröi kävijänsä, joten sinne asetuimme.

Ulla oli asunut Kasgharissa jo neljä vuotta ja tunsi hyvin paikallista kulttuuria. Istahdimme pieneen ruokapaikkaan. Pöytään tuotiin kahvipannussa kuumaa vettä. Erilaisilla kulhoilla ruokia, erikseen lihaa ja kasviksia.

Puikoilla tartuimme leipään ja kastoimme sen liemikulhon liemeen. Ruuaksi oli lihaa. Se maistui hyvältä. Pikkuisen karvasteli jälkikäteen tieto, että olin syönyt kyyhkysen lihaa. Pulu maistui sillä kertaa.

Kiinassa tee on erikoisen hyvää. Kävimme tee-esittelyssä, jossa saimme tietoa eri teelaatujen haudutusajoista ja ideaalilämpötiloista.

Kiinassa on kaikki suurta. Menimme tukkuun. Tukussa oli tavaraa niin, että olisi riittänyt varmaan koko Keravan tarpeisiin. Ulla valitsi tuotteet totutulla tavallaan. Hän jutteli sujuvasti uiguurien kielellä ja myös Han -kiinalaisten kanssa.

Ullalla on oma kerrostalokolmio. Opimme laittamaan käytetyt wc-paperit roskakoriin. Täälläkin on välillä vesikatkoja, sillä vesi ei aina nouse kolmanteen kerrokseen. Ystävällinen naapuri alakerrasta auttaa silloin.

Pöly on myös kiusana. Pölyä tulee sisälle ovista ja ikkunoista, kun hiekkamyrskyt ovat yleisiä. Pölyrättiä onkin pakko käyttää jatkuvasti.

Ullan kanssa kävimme ulkona syömässä kadun varrella olevissa kuppiloissa. Söimme esimerkiksi ruukkulammasta ja vihannessekoitusta riisin lisäksi. Ruoka oli hyvää joka paikassa.

 

Markkinat – miehet myivät eläimiä, naiset vihanneksia ja hedelmiä

Täällä aika on pysähtynyt. Ihmiset ajavat aaseilla heinäkuormaa kaupungin vanhassa osassa. Pieni traktori vetää perässään kärryllistä ihmisiä aamutuimaan.

Keskusaukiolla patsas Mao Tse Tung ojentaa kättään torin ylitse pilvisen taivaan alla. Pieniltä näytimme Ullan kanssa mahtavan patsaan edessä. Kuljimme kadun vilinässä luontevasti. Skorpionien myyjä esitteli pikku otuksiaan väkijoukon keskellä.

Vesimeloneja on myynnissä katujen reunustoilla. Myyntikojuja vieretysten pääkadun varrella. Punainen katos antaa myyjille suojaa kuuman auringon paahteelta.

Olimme markkinoilla. Siellä tehtiin lampaista, lehmistä ja vasikoista kauppoja. Lampaita oli tuotu traktorin lavoilla. Ne seisoivat vieretysten köydellä toisiinsa kiinnitettynä markkina-alueella.

Alueen katoksessa grillattiin vasta teurastetusta lampaasta grilliruokaa. Toisen pöydän äärellä tehtiin nauhapastaa. Näin kuinka lammasta nyljettiin autojen välissä. Se pääsisi pian jonkun herkkusuun vatsaan. Taatusti tuoretta oli tarjolla.

Miehet hoitivat eläinten myynnin, naiset olivat markkina-alueen toisella laidalla myymässä vihanneksia. Siellä oli koottu maahan kasoihin appelsiineja, kaalia, valkosipulia, tomaattia ja joitain muita vihanneksia. Tytöt olivat värikkäissä pitkissä mekoissa alueella. Pojilla oli lyhyeksi leikatut mustat hiukset.

 

Karua maisemaa – avaruutta, ihmisiä ja hiekkasärkkiä

Lähdimme ajamaan kohti Tasgurgania, joka sijaitsee lähellä Pakistanin rajaa. Siellä näkisimme Ullan Roni -pojan töissä hotellin ravintolassa. Ajoimme leveää asfalttitietä karujen maisemien halki. Tietä oli loputtomiin.

Tien kaistaviivat on käsin maalattu! Katuviivan maalaajia työskenteli matkan varrella. Kadun lakaisija lakaisi risuluudallaan tien reunoja. Hevosen kengittäjä touhusi kengitys -puuhassa matkan varrella.

Vuorille menevää tietä vahvistettiin, johon joesta kerättiin pieniä kiviä. Ne laitettiin verkkoon ja siirrettiin kaivinkoneen kauhalla kuorma-autoon. Tietä levennettiin paikoitellen myös kivilohkareilla. Nykyään samanlaista kiviaitaa näkee Suomessa monessa paikkaa.

Valtavan kirkkaat valkoiset vuorenhuiput nauroivat sinistä taivasta vasten. Näky säväytti autiomaan keskellä. Rehevillä alueilla kulki karjaeläimiä syömässä ruohoa. Jokunen jurtta oli pystytettynä reitin varrella. Sen ympärillä oli asukkaita puuhissaan.

Matkalla leikimme kuin lapset hiekkasärkillä ollenkaan aavistamatta, että niissä voisi olla myrkyllisiä käärmeitä. Paljain varpain juoksimme upottavassa pehmeydessä ja valutimme kuumaa hiekkaa sormiemme läpi. Se oli rentouttavaa. Vanhat miehet käyvät kuulemma hoitamassa reumatismiaan lämpimässä hiekassa.

 

Rajakaupungin tunnelmaa, vanha linnoitus ja koulun pihalla

Tasgurganissa kävimme vanhan linnoituksen raunioilla. Linnoitus oli peräisin ajalta 300 vuotta ennen Vapahtajamme syntymää. Kiviaitoja oli vielä näkyvissä, samoin osa linnoitusta. Kiinalainen kulttuuri kukoisti siellä ennen ajanlaskumme alkua.

Kaupungilla kuuntelin koulun pihalta kuuluvaa kaiuttimen ääntä. Punaisissa huiveissa ja koulupuvuissa olevat oppilaat asettuivat riveihin koululuokkaan menemistä varten. Koulutus on valtion kustantamaa, pakollisena oppiaineena on kiinan kieli.

Kuljin aamuvarhaisella kadulla ja näin kahden uiguuritytön vievän karjaansa laitumelle. Tytöillä oli tummat kirjaillut mekot ja päässä hatut, jotka olivat valkoisella huivilla kiinnitetty leuan alta solmuun.

Kolme lammasta ja lehmä kulkivat leppoisaa vauhtia tien reunassa hyvässä ohjauksessa. Naiset hymyilivät minulle hyväntahtoisesti. Imin itseeni seudun kiireetöntä tunnelmaa.

 

Ylös kohti vuoristoa – siirtoasutusta sekä lammaslaumoja

Menimme ylemmäs vuoristoon. Olimme jo 3000 metrin korkeudessa. Ylhäällä saimme kastella kätemme raikkaassa vuoristojärvessä. Sen rannat olivat vihreän ruohon peitossa ja vesi kirkasta.

Istuimme alkukesän viileydessä nelistään, sillä joukkoomme oli saapunut Ullan tytär Rebecca. Meillä oli pienihihaiset t-paidat ja pitkät hameet, sillä avonaista pukeutumista ei suosittu. Ne olivat kätevät käytössä tuulisellakin säällä.

Vuorille mennessä näimme merkkejä kiinalaisesta asutuksesta. Kiinan jokiin on tehty valtavia patoja. Niiden alta on jouduttu siirtämään ihmisiä uusille alueille.

Eräs noista alueista sattui matkamme varrelle. Jokainen tulija oli saanut maapalstan ja talon. Mutta ikävä kyllä maa oli autiomaata, kaukana asutuskeskuksesta. Bussilla pääsi, jos oli rahaa. Perheet kaipasivat entisiä reheviä asuinpaikkojaan.

Tien varrelle oli tehty kalankasvatusaltaita ja istutettu nopeasti kasvavia puita teiden varteen. Siellä oli myös hedelmätarha. Jonkin verran eläimiä näkyi tien vierellä.

Lammaslaumat kylien kohdalla pakottivat meidät pysähtymään. Tien vierillä oli myös kaupustelijoita. Ostin yhden kiven, suoraan kaivosmiehiltä. Se saattaa olla arvotonta vuorikristallia. Sain kuitenkin tyydytystä kivenkeräysviettiini.

 

Takaisin kiireettömään Kashgariin jossa kaikkea löytyy

Kiinassa löytyy kaikkea. Jos vaikka kamerafirma perustaa kaupan Kiinaan, niin pian ilmestyy piraattiliike kadun toiselle puolelle. Tästä tuli puhetta, kun kamerani muistikortti täyttyi ja etsimme kaupasta ystävälliseltä kiinalaistytöltä uuden muistikortin.

Kävimme Kashgarissa myös pakistanilaisessa ruokapaikassa. Siellä oli enimmäkseen miehiä, ruoka hyvää ja palvelu oli ystävällistä.

Kun laskeuduin alas ruokapaikan rappusia pitäen kiinni kaiteesta, niin minua vastaan tuli mies. Hän katsoi minuun kiinteästi ja näytti merkin, jossa käsi teki kaaren kaulan alta. Tulkitsin, että risti kaulassani sai hänet pitämään minut sellaisena, joilta on kaula katkaistava.

Iso moskeija kaupungin keskustassa kutsuu soitollaan väkeä tilaisuuksiin. Miehet rientävät sinne, kuin muurahaiset koloonsa iltakokoontumisen aikaan.

Kiersimme vanhaa Kasgaria. Siellä oli työmaa kadun varressa. Ihmiset avaavat loosinsa ovet, laittavat tuotteensa myyntiin loosin edessä. Jauhoja, siemeniä, sinkkiastioita myydään tällä tavoin.

Hattukaupassa oli kaikki hyllyt täynnä uiguuri -miesten perinteisiä hattuja. Hame -loosissa nainen myi kauniita mekkoja. Maustekauppias punnitsi mausteita. Jokaiselle tuotteelle on oma myyntitilansa. Kaikkea löytyy.

Eräs perinteinen tuote vaatii esittelyn. Se on piipun näköinen laite tehty puusta. Se laitetaan yöksi pojan pippeliin, jotta nesteet valuvat sängystä pois. Vaippoja ei ole. Lapsilla on väljät housut, joiden takamus on auki. Välillä lapsen paljas peppu paistaa jopa pakkasilla.

Minulla oli Nokian kännykkä. Ulkomaan puhelut olivat kalliita, joten pidin kännykkäni päivisin kiinni ja avasin vain iltaisin. Lähetin tyttärelleni tekstiviestin. Olin jonkin verran huolissani tyttäreni voinnista, kun hän sanoi menevänsä festareille. Huoleni lisääntyi, kun sain 17 kertaa saman tekstiviestin. Se tuli aina kun avasin puhelimen. Ihmettelin, mikä on kotimaassa hätänä.

Kasgharissa on kiireetön meininki. He elävät omaa elämäänsä. Uiguurit haluavat säilyttää oman identiteettinsä. Heillä on käytössä oma paikallinen, perinteinen ajanlaskunsa sekä maan virallinen aika. Kumpi milloinkin toimii, sitä ei aina tiedä.

Meidän vierailuaikamme oli loppumassa, oli aika lähteä eteenpäin.

 

Kielletty kaupunki ja Kiinan Muuri

Rebecca tuli kanssamme Urumqin kautta Pekingiin. Pekingissä saimme kynsiimme edullisen lakkauksen, menimme jalkahierontaan ja kävimme isolla markkina-alueella. Valtavasti tavaraa. Ostin helmiä ja huiveja tuliaisiksi.

Aikamme loppui kesken kielletyssä kaupungissa, mutta ehdimme jotain nähdä. Pekingin julkisivuja ehostettiin olympialaisia varten, rakennettiin uutta. Poliisi ohjasi monikaistaista liikennettä. Autoilijat, polkupyöräilijät ja kävelijät kulkivat kurinalaisesti liikenteessä.

Kiinan muuri oli nähtävä. Voimakas auringonpaiste otti voimille. Join liian vähän. Kerta kaikkiaan muurin askelmat olivat minulle liikaa. Olin laittanut tavoitteekseni käydä eräällä tähystyspaikalla. En jaksanutkaan kävellä sinne ylös. Askelmat olivat korkeampia, kuin alempana joten joka askelma otti voimille. En jaksanut. Muutaman tunnin kävelimme kuitenkin.

Muuri on ollut yhteensä ensin yli 6000 ja lopulta jopa 9000 kilometriä pitkä. Mietin mitenköhän se on oikein saatu rakennettua. Rakentaminen alkoi 200
vuotta eKr suojaksi pohjoisen paimentolaisten hyökkäyksiltä. Sitten sitä on jatkettu vaihe kerrallaan tosi pitkällä aikajanalla. Viimeisin pätkä tehtiin 1600-luvulla jKr:n. Sen jälkeen ei enää ollut tarvetta, kun muurin pohjoispuoli kuuluikin jo Kiinan valtakuntaan.

Jadekorujen tekopaikassa piipahdimme matkan varrella. Kalliita olivat. Työntekijät ahkeroivat työpöytiensä ääressä kiviensä parissa. Kunpa minulla olisi ollut varaa ostaa jadekaulakoru harmittelin lähtiessäni.

Kotiinpaluu

Kotiini on Pekingistä matkaa lentäen 6000 kilometriä. Se hoitui kahdeksassa tunnissa.

Vielä paluumatkallakin saimme kokea kiinalaista ystävällisyyttä. Vieressämme istui mies, joka huomasi miten yritin hieroa selkääni. Hän tarjoutui ystävällisesti hieromaan meidän molempien olkapäät.

Hän olikin hieroja, joten kohtelu oli hellävaraista, mutta tehokasta. Paluu Helsinki Vantaan lentokentälle tapahtui rauhallisesti, matka oli päättynyt.

22.6. Suomessa oli juhannusaatto. Pikkuinen, alle kaksivuotias lapsenlapseni halusi leikkiä hiekkalaatikolla heti palattuani. Olin tervetullut takaisin kotiin.


Lilja Puro


Takaisin edelliselle sivulle

Takaisin etusivulle

2 kommenttia artikkeliin ”Junalla Kiinaan ja lentäen takaisin”

  1. Hauska matkakertomus. Aivankuin olisin itse kulkenut mukana reppuni kanssa. Kuvaus antoi tilaa mielikuvitukselle. Lukijan aivoja ja omaa harkintakykyä oli arvostettu. Annan 5 pistettä.

  2. Miten olisitte matkustaneet Kashgarista Pakistaniin? Karakorum Highwaytakö?
    Pääseekö Moskovasta Kashgariin muuten kuin Urumqin kautta?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *