Elsa Maria

Tämä kirjoitus kertoo yli 90-vuotiaasta vanhuksesta, jota noin 75-vuotias kirjoittaja käy silloin tällöin avustamassa.

 

Elsa Maria syntyi Pohjois-Pohjanmaalla kesäkuussa 1920 torpparin mökin pienessä saunassa. Hänen isovanhemmistaan tuli itsellisiä torppareita, kun olivat saaneet hankittua mökin ja kahden hehtaarin tontin omakseen vuosisadan alkupuolella. Isovanhempien jälkeen mökki jäi perintönä tyttärille Kaisalle ja Marille. Iloiselle Kaisalle syntyi kaksi tytärtä, Kerttu ja Elsa Maria, joita Kaisa kasvatti yksinhuoltajana.

Sitten Nestori -sedästäni tuli Kaisan aviomies, joka ryhtyi samalla tyttärien isäpuoleksi. Se ajan tapojen mukaan Elsalle ja Kertulle ei kerrottu kuka tai ketkä olivat heidän oikeat isänsä. Perhe lisääntyi sen jälkeen vielä jopa seitsemällä yhteisellä lapsella. Mökin tontti laajeni vähän kerrallaan varallisuuden karttuessa. Torppaankin saatiin yksi huone lisää, tosin vasta 1950 luvulla.

Siihen aikaan oli itsestään selvää, että lapset lähetettiin töihin jo hyvin nuorena. Ja työn perässä piti muuttaa eri paikkakunnillekin. Myös Elsa joutui lähtemään 16 -vuotiaana talollisille piikatytöksi. Elsa sopeutui kuitenkin hyvin iloisen ja myönteisen luonteensa vuoksi.

Hankalat elinolosuhteet ja vauvasta luopuminen

Hänen iloisen luonteensa huomasivat myös nuoret miehet. Elsan ollessa 22-vuotias, lapsi ilmoitti tulostaan. Kalle -serkkuni lupasi ottaa lapsen omakseen, jos vaan Elsa suostuisi vaimoksi. Elsa suostui ja tyttövauva, joka ristittiin Elleniksi, sai syntyä perheeseen.

Minulle heidän naimisiin menonsa oli monta vuotta ihmetyksen asia, koska olin pitänyt Elsaa omana serkkunani. Kummastelin, miten kaksi serkkua oli voinut mennä naimisiin, kunnes myöhemmin selvisi, ettei Elsa ollutkaan minulle mitään sukua.

Kalle teki rengin töitä ja Elsa hoiti karjakon virkaa sekä muita talon töitä. Siinä elämän rytmissä pikku – Ellenin hoitaminen alkoi olla todella hankalaa, vaikka tyttö sai olla myös mummun hoidossa pitkiäkin aikoja. Myös Kallen alkoholin käyttö hankaloitti lapsen elämää.

Hankala tilanne piti ratkaista jotenkin ja lopulta Ellenille päätettiin järjestää turvallinen sekä parempi elämä. Hänet annettiin adoptiovanhemmille, mikä ei ollut helppoa Elsalle. Vaihtoehdot olivat kuitenkin vähissä. Kalle oli sodassa, eikä ollut omaa yhteistä asuntoakaan. Sukulaisten pienissä asunnoissa asui jo ennestään monta henkilöä yhdessä.

Sodan jälkeen toimeentulo alkoi kohentua

Sota loppui ja työtilanne alkoi parantua Helsingissäkin. Elsa sai viinurin paikan hotelli-ravintola Kalastajatorpalta. Kalle kävi töissä satamassa, jossa laivoja lastattiin ja purettiin miesvoimin.

Kallen juopottelu vain paheni, mutta avioliitto kesti Elsan valoisan ja itsenäisen luonteen ansiosta. Hän säästi Kallelta salaa jokaisen ylimääräisen kolikon. Niillä rahoilla Elsa osti pienen yhteisen asunnon.  Tytärtään Elleniä hän ei päässyt tapaamaan, koska adoptiovanhemmat kielsivät peläten lapsen elämän häiriintyvän.

Vuodet vierivät ja vähitellen Elsa kertyi taas lisää varoja, jotta sai vaihdettua asunnon isompaan ja uudempaan. Tässä vaiheessa Kalle luopui ihan omasta tahdostaan asunnon omistuksesta. Se oli Elsan kannalta vaan hyvä asia.

Koomisiakin tilanteita

Monta hauskaakin kommellusta sattui. Kerran Elsa oli palaamassa kotiin iltavuorosta, niin hän jäi seisomaan eteiseen ja kuuntelemaan oven taakse mitä kauppoja asunnossa tehtiin.

Ryyppykaverit tivasivat Kallelta nähtäväksi osakekirjaa, jolla Kalle olisi myynyt huoneiston.

Aikansa kuunneltuaan Elsa aukaisi oven ja sanoi ”Tässä on omistaja, kerro paljonko olet valmis maksamaan? Tai sitten tämä torppa tyhjenee ylimääräisistä.” Ostajat lähtivät jäämättä toistakehotusta odottelemaan.

Toinen tapaus oli sellainen, kun Elsa jälleen iltavuorosta kotiin saapuessaan, kuuli jo kotioven takaa kovaa kuorsausta. Oven avattuaan hän näki ison miehen nukkuvan eteisen matolla. Elsa jätti ovensa auki ja veti miehen maton avulla rappuun. Hetken kuluttua naapurit soittivat virka-nukkujalle virka-apua.

Paljon matkoja sekä rennot vaatteet

Paljon oli kertynyt muistoja siihen mennessä, kun Elsa jäi eläkkeelle. Hänen hyvää kuntoaan kuvastaa se, miten paljon hän matkusteli vielä reippaasti yli kahdeksankymppisenä. Useita pitkiä ulkomaan matkoja Saudi- Arabiaa myöten.

Vaatteilla hän ei ole koskaan koreillut. Sama isoruutuinen pitkä pohjepituinen villahame erilaisten puseroiden kanssa. Väriyhdistelmätkään eivät olleet hänelle ’nokosen nuukia’.  Kanariankeltainen, muovilipallinen päähine aurinkosuojana sekä jalassa kunnon ”läskärit” millä pysyi tukevasti pystyssä. Jos hänelle ehdotti uusien vaatteiden hankinnasta, niin vastaukseksi tuli että  ”Nämähän ovat vielä ihan hyvät”.

Puikulapottuja sekä pohjalaista sisua

Olihan hänen terveytensä reistaillut vanhemmiten eri tavoin, mutta niistä oli aina selvitty.  Kerran, Elsan ollessa jo yli yhdeksänkymppinen, hän makasi sairaalassa. Hoitaja tuli kysymään  ruokailutilanteestaan. Hoitaja  katsoi minua ja kyseli minne ruokapalveluun soitetaan. Vastasin, että ”ruokapalvelu” makaa tuossa, kysykää häneltä. ”Mitä? Ostakaa pari kiloa puikulapottuja ja makkaralenkki, niin kyllä minä niistä ruokaa teen”. Ei siihen ollut lisättävää. Yhä edelleen, nyt lähes satavuotiaana, hän tekee itse ruokansa. Apunaan ainoastaan ruokakassi -palvelu eli ostokset tuodaan hänelle kaupasta.

Kyllä Elsa osaa olla pohjalaisen sisukaskin. Hyvä esimerkki on muutaman vuoden takaa.

Menin hänelle kaveriksi terveyskeskukseen. Elsa valitti huonoa oloa ja sanoi ettei hän usko lääkärien arvioihin, että hänellä olisi epilepsia. Hoitaja pysyi sillä erää tiukkana ja kertoi lääkäriajan olevan seuraavalla viikolla.

Parin päivän päästä Elsa kaatui kotona saatuaan ison huimauskohtauksen. Onneksi ei lyönyt päätään tai muuten loukannut itseään. Hän virkosi ylös omin avuin ja kykeni tilaamaan taksin takaisin terveyskeskukseen. Hän sanoi hoitajalle ”Nyt on iso vika, mutta ei ainakaan päässä. Ja te hoidatte sen nyt, ennen en lähden täältä”. Tutkimisen tuloksena hänelle asetettiinkin sydämen tahdistin.

Mutta huumoria hän lateli silloinkin.  En muista kovinkaan monta tapaamista, joista en olisi palannut nauraen kotiini. Toivottavasti mukavia muistoja ja onnellisia päiviä kertyy Elsalle vielä paljon lisää.


Hilja

 


Takaisin edelliselle sivulle

Takaisin etusivulle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *