Andrei

Mies siirtelee polttopuita katokseen vaaleanvihreän puutalon pihalla. Kysyn häneltä ”Tere, tahaksin kysida, kas Andrei Padar elab siin?” Saan vastaukseksi ”Tere, ma olen Andrei”.

Kerron, että olen Kaasikun mökin uusi omistaja ja siellä pitäisi korjailla rakennuksia. Sanon myös terveiset Maielta ja Jaanukselta, joiden majoituksessa olin yöpynyt. He olivat arvelleet, että Andrei olisi sopiva korjaamaan ostamaani mökkiä. Sanoivat, että mies on ollut tilapäistöissä kolhoositalouden loppumisesta asti.

Siirrymme sisälle keittiön pöydän ääreen. Andreita sanotaan tuttavien kesken Antiksi, joka on myös minun toinen nimeni. Kaksi etunimeä herättää ihmetystä, sillä virolaisilla on yleensä vain yksi etunimi. Antti on syntyjään paikkakuntalainen ja tuntee lähiseudun talot ja ihmiset hyvin.

Hän kertoo olleensa rakentamassa sitä taloa, jossa olin yöpynyt. Omistajat olivat muuttaneet tänne pääkaupungista, kun itäautojen myynti romahti. Maie oli ollut autokaupan kirjanpitäjä ja Maanus automyyjä. Siinä oli ilmeisesti ansainnut hyvin, koska autoja jonotettiin ja jonon järjestelijää saattoi lahjoa.

Nyt pariskunnalla on oma yritys turisteja varten. Maie on Antin mielestä liiankin itara emäntä. Ja kaiken lisäksi kuuluu uskonlahkoon, joka tyrkyttää oppiaan kaikille puheväleissä oleville.

Korjauskohteen arviointi, seudun kuvaa, viruvalgeeta

Kahvin jälkeen lähdemme arvioimaan mökillä tehtäviä töitä. Matka Antin asuinkylästä mökille kestää vain neljännestunnin, mutta siinä ajassa ehtii kuulla paljon tarinaa paikoista ja tapahtumista. Tie kiemurtelee meren rantaa seuraten pääasiassa metsän suojassa, mutta paikoitellen niin lähellä merta, että aavaa näkyy taivaanrantaan asti.

Keskellä suuren lahden pohjaa makaa melkoinen rahtilaiva, jonka myrsky oli edellisenä syksynä työntänyt matalikolle. Länsituulet kun pääsevät vapaasti puhaltamaan Ruotsista asti. Hylky oli jäänyt paikoilleen vallanvaihdon melskeissä.

Ikiaikaisen tavan mukaan saarelaiset olivat alkaneet ottaa hyötyä haaksirikosta. Siitä purettiin kaiken irtaimen jälkeen jo romurautaakin.

Samaisen lahden pohjukassa on kalastaja-Uunon talo, tie kulkee pihan läpi. Rannassa on suuri kalastajavene ja ulompana näkyy merirysän johteet ja kiinnitysseipäät. Uuno myy saaliinsa tuoreena suoraan kotoaan.

Saarenmaan pohjoisosassa talot ovat harvassa. On kilometrien metsätaipaleita ja kylät peltoaukeineen ovat yleensä vain muutaman talon ryhmiä.

Meri on ollut tärkeä työn ja särpimen antaja ja karu maa on soveltunut paremmin karjan, kuin viljan kasvatukseen. Vielä nytkin opiskellaan mereen liittyviin ammatteihin.

Andrein tarina

Antti itse oli jäänyt kaksivuotisen asevelvollisuuden jälkeen kolhoosin traktorinajajaksi. Hän on alle 40-vuotias, keskimittainen jäntevä mies, niinkuin voi odottaakin entiseltä laskuvarjojääkäriltä.

Hän kertoilee vilkkaasti elämästään ja nauraa paikkakunnan tapahtumille. Autoja on pudonnut jään läpi talviteillä, on sattunut kommelluksia juhannusjuhlilla, ja nyt tämä turistien tulva on tuonut uutta väriä.

Niinkuin miehillä yleensä Antillakin on muistoja armeijan ajasta. Hän osaa myös värittää kokemuksiaan Kauko-Idässä, kun tykkejä pudotettiin laskuvarjolla ja varjon pettäessä niitä häipyi Siperian pohjattomiin soihin.

Antin elämässä tärkeintä on toiveet hyvästä työstä, metsästys ja kalastus säännöistä piittaamatta. Samalla periaatteella hän suhtautuu naisiin sekä joiltakin osin sukulaisiinsakin. Hän viis veisaa politiikasta tai kulttuuririennoista.

Kun poikkeamme kylän toiseen kauppaan, hän osti suklaarasian myyjättärelle. Pyrki häntä myös innolla heti halaamaan, kun paikalla ei ollut muita asiakkaita. Kuuluivat olleen samalla luokalla koulussa tämän sievän rouvan kanssa.

Ostamme myös kankeaa (vahvaa) olutta ja Viron valkeaa viinaa, ”viruvalgeeta”.

Riskin otto kannattaa

Balttiassa siirryttiin suunnitelmataloudesta lähes toiseen äärimmäisyyteen hetkessä. Kaikille ei riittänyt kiinteistöä, kun valtio palautti niitä entisille omistajille tai heidän perijöilleen. Etenkin maaseudun kolhoosien ja sovhoosien väki joutui hakeutumaan muihin töihin.

Antti itse oli elellyt kolhoosissa hyvin. Kaikki kyllä arvelivat hänen varastelevan, mutta todisteita ei koskaan saatu kootuksi. Järjestelmän vaihduttua kotiseudulle jäi vain tilapäistöitä. Velkaa alkoi kertyä yhdeltä ja toiselta hyväuskoiselta.

Minun avulias olemukseni oli nyt tyrkyllä. Mielestäni kannatti kuitenkin lähteä kokeilemaan sillä olihan samalla elämäni tilaisuus seurata läheltä suurta yhteiskunnallista muutosta saarella. Saarella, joka on suomalaisen silmissä erityinen sille omistetun valssinsakin ansiosta.

Paljon siinä ei voisi pahimmillaankaan menettää. Kielen opin helposti vivahteita myöten ja ihmisten kanssa tulen juttuun. Eläkkeelle jäätyäni voisin syventyä maalaamaan merimaisemia.


Juhani Niiranen


Takaisin edelliselle sivulle

Takaisin etusivulle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *