Ne tulevat takaisin

Kirjoittajan itse ottama kuva lähilammeltaan

 

Oli kaunis aurinkoinen huhtikuun päivä vuonna 1953.
Istuimme isäni kanssa korkean heinäkuorman päällä, josta näki maiseman hyvin. Heinät loppuivat pihaladosta talven aikana, joten niitä haettiin hevosella kevään tullen kauempana olevista suojista.

Ilmassa oli jo selviä kevään merkkejä. Lumet sulivat rakennuksien katoilta ja kotilammen rannoille oli muodostunut sulia paikkoja. Pihaan tullessa huomasimme lammessa epätavallisen suuria valkoisia lintuja.

Kyselin isältäni, ”Mitä nuo linnut ovat”? ”Mitä lie, taivaan lintuja. No saattaa ne olla hanhia. Pitäisiköhän hakea haulikko, niin saatais hyvä paisti”, isä jutteli vastaukseksi.

Samaan aikaan huomasimme, että navettamme katolla istui vieras mies lammelle kiikaroimassa. Mies huitoi kädellään yrittäen näyttää isälleni, että nyt on oltava hiljaa, etteivät linnut häiriintyisi. ”Mitä niistä, nehän on vaan tavallisia muuttolintuja,” isä sanoi. ”Ei ne ole ihan tavallisia, vaan päinvastoin hyvinkin harvinaisia. Lähes sukupuuttoon kuolleita laulujoutsenia”, kertoi mies ja esitteli itsensä. ”Olen Reino Lisko Ruukin kylästä ja minua kiinnostaa seurata joutsenia sekä sitä saako eläinlääkäri Yrjö Kokko lajin uudelleen elpymään”.

Vanhempani sopivat Reino Liskon kanssa lintujen seuraamisesta ja ennen kaikkea siitä, josko linnut alkaisivat pesiä lammessamme. Ja että pyydettäisi Yrjö Kokko sitten kuvaamaan ja katsomaan lintuja.

Joutsenet alkoivatkin meidän kaikkien ihmeeksi tosiaan rakentaa pesää. Siihen loppui samalla meidän perheemme rauhallinen maalaiselämä.

Kotimme sijaitsi Keski-Pohjanmaalla kuuden kilometrin päässä koulusta, kaupasta, postista ja rautatieseisakkeelta. Lähin naapuri oli vajaan kahden kilometrin päässä. Joten ei meillä siihen mennessä ollut joka päivä vieraita käymässä.

Joutsenet toivat lehdistön, radiotoimittajat, koululaisryhmät muiden uteliaiden lisäksi. Joutsenia on sanottu myös kuoleman linnuiksi. Isäni kuoli seuraavan joulun aikaan.

Yrjö Kokko tuli seuraavana kesänä itse käymään ja kirjoitti kirjan ”Ne tulevat takaisin”. Meidän perheemme muutti sieltä pois, mutta laulujoutsenet pesivät siellä edelleen joka vuosi.


 Hilja

 


Taustatietoa /lähteet Wikipedia, Suomen Kuvalehden artikkeli 2013

Kertomuksen kirjoittaja oli tuolloin noin 13-vuotias ja sai tehtäväkseen päiväkirjan pitämisen joutsenten liikkeistä.

Laulujoutsen oli metsästetty 40-luvulla lähes sukupuuttoon Suomessa. 1952 lintuja oli jäljellä korkeintaan 15 paria arvioi Muonion eläinlääkäri Yrjö Kokko järjestämänsä vuosien seurannan ja tutkimusten tuloksia.

Hän perusti valtakunnallisen kampanjan lintujen suojelemiseksi ja kirjoitti myöhemmin kirjan ”Ne tulevat takaisin”. Suuri osa suomalaisista tuntee Kokon uraa uurtavan työn, tuon kirjan sekä myös toisen kirjansa Pessi ja Illusia.

50-luvun alussa alkanut suojelutyö on tuottanut tulosta: Laulujoutsen on rauhoitettu ja Suomen kansallislintu. Vuoden 2013 syysmuuton aikoihin niitä laskettiin olevan noin 50 000 lintua.

Mytologiassa ja runolaulajien perinteessä joutsen on pyhä lintu.
Suomen Kuvalehden 8.1.2013 artikkelissa mainitaan myös: ”on kuin enkelin tappaisi jos joutsenen ampuu”.

Kyseisen artikkelin otsikko on ”Pohjoinen laulu: Sukupuuton partaalle metsästetty laulujoutsen palasi Suomeen”, julkaistu ensimmäinen kerran 2012, toimittaja Riitta Kylänpää.

(toimitus)


 


Takaisin edelliselle sivulle

Takaisin etusivulle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *