Kwai-joella käynti ja eksoottinen viikonloppu Thaimaassa

Perjantai-iltana palatessani hotelliin, tapasin sen aulassa matkaoppaamme. Olin sopinut työnantajani kanssa, että jatkaisimme vasta maanantaina, joten minulle jäi nyt koko viikonloppu vapaaksi.

Hei kuule, vieläkö on mahdollista päästä mukaan viikonlopun retkelle?
On se vielä mahdollista. Maksu on kylläkin suoritettava nyt samantien minulle.

Näin ratkesi se vapaa-ajan pulma. Jos olisin vähänkin myöhemmin saapunut hotellille, olisi tuo yksi elämäni parhaita seikkailuja jäänyt kokematta.

Niinpä lauantain aamuna istuin hyvin ilmastoidussa bussissa matkalla kohti Kwai-jokea. Bussissa oli yllättävän hyvin tilaa. Ketään en varsinaisesti tuntenut, sillä olin viettänyt suurimman osan ajasta majoittuneena työnantajani tiloihin. Opas kertoi laveasti Thaimaan historiasta ja keskittyi sitten ensimmäiseen matkamme kohteeseen. Se oli  Kwai-joen silta ja sen läheisyydessä sijaitseva amerikkalaisten sotilaiden hautausmaa.

Aika kului rattoisasti katsellen maisemia, jotka suuresti poikkesivat kotoisesta Suomesta. Bussi parkkeerasi sillan läheiselle pysäköintipaikalle. Opas lähti kuljettamaan meitä, ei suinkaan sillalle, vaan läheiselle hautausmaalle. Siellä olivat valkoiset hohtavat puuristit hyvässä ojennuksessa. Rivit olivat suorat katsoi miltä kantilta tahansa. Ja niitä pitkiä rivejä oli paljon.

Lopulta opas lopetti selostuksensa amerikkalaisista sotilaista ja pääsimme palaamaan sillalle. Silta sinänsä tuotti pettymyksen. Se ei ollut ollenkaan sellainen minkä kuvan saa kuuluisasta elokuvasta. Se oli vain matala, puulankkujen päälle rakennettu rautahäkkyrä.

Kun katseli sen lankkujen välistä alla virtaavaa jokea, alkoi päässä huimata. Siitä huolimatta lähdin päättäväisesti ja hieman tutisevin polvin ylittämään siltaa. Pitihän minun pystyä myöhemmin kertomaan, että olen minäkin kulkenut Kwai-joen sillan yli. Onneksi tuo silta ei myöskään ollut niin pitkä, kuin elokuvissa.

Matka jatkui hieman toista tuntia. Saavuimme pieneen kylään, joka sijaitsi erään joen mutkassa. Täällä meille tarjottiin maittava lounas. En päässyt perille mitä, mutta hyvää oli.

Matka jatkui nyt kahdella kanoottimaisella jokiveneellä, joissa oli voimakas perämoottori. Ilma oli hiostava, mutta voimakas ilmavirta tuntui hyvältä. Uitin kättäni vedessä ja nautin olostani. Sitten näin jonkin olion rannalta ryömivän veteen. Otin äkkiä käteni pois vedestä.

Krokotiili!
Ei Thaimaassa ole krokotiilejä.

Kyllä se oli krokotiili mutisin itsekseni. Ääneen en uskaltanut vastustaa opasta. Tähyilin vain tarkkana näkyisikö uusia petoja. Ei näkynyt.

Viidakon laidassa jonne rantauduimme, oli kolme norsua meitä odottamassa. Kun olimme päässeet oman norsun selkään, ponnistautui norsu huojuen pystyyn. Lapset autettiin aivan norsun pään tuntumaan ja me aikuiset selän tukevampaan osaan.

Tums, tums, tums. Matka oli keinuvaa ja hidasta. Jos tällä kyydillä joutuisi pidemmälle matkalle, niin kyllä tulisi äitiä ikävä. Kapeaa viidakkopolkua pitkin etenimme runsaan puoli tuntia varoen koko ajan ettei oksat iskeneet kasvoihin. Norsun tömistelyn ja lintujen kirkumisen ansiota kaikenlainen puhe oli mahdotonta.

Saavuimme hotelliimme, joka oli rakennettu joen päälle lautalle. Se oli todella eksoottinen näky. Aivan kuin jostain satukirjasta. Meille tarjottiin erittäin maittava illallinen, jonka jälkeen geisha-tytöt esittivät suurenmoisen näytelmän.

Kun sitten istuskelin yksikseni lautan ulko-osalla, oli tunnelmani täysin epätodellinen. Yö oli aivan musta. Viidakosta kuului tunnistamattomien lintujen ääniä. Vedestä heijastui hotellin valot, jotka yksi kerrallaan sammuivat. En uskaltanut laittaa jalkojani veteen vaikka mieli kovasti teki. Pelkäsin, että krokotiili tulee ja vie. Eräs kanssamatkustaja tuli tupakalle ja tarjosi taskumatista huikan. Emme puhuneet mitään. Kuuntelimme vain yön ääniä.

Seuraavana aamuna kanootit tulivat hakemaan meitä hotellilta. Paluumatka alkoi. Olin kaivanut päälleni pitkähihaisen paidan. Edellisenä päivänä petollinen aurinko oli polttanut käsivarteni niin, että niitä kirveli nyt pahasti. Tarkkailin rantoja ja näin miten jokin ruma tukki ryömi veteen. Sanoin vieressäni olevalle miehelle:

Kato! Krokotiili laskeutuu veteen.
Ei se ole krokotiili. Se on taipaani.

Mikä ihmeen taipaani, ajattelin minä. Kyllä se on selvästi krokotiili.

Kun olimme rantautuneet samassa paikasta mistä olimme joelle lähteneetkin, jatkoimme välittömästi bussilla matkaa. Opas alkoi kertoa seuraavasta kohteesta, jossa tulisimme lounastamaan. Siellä oli myös panimo, jossa valmistettiin erinomaista mallasviskiä. Opas piti pitkän luennon viskistä ja sen erinomaisuudesta. Sitä sai sitten ostaa erikokoisissa pulloissa aina kahden litran astiaa myöten. Lyhyesti hän sitten mainitsi, että alueella sijaitsivat myös vesiputoukset ja laguunit. Niissä voisimme käydä virkistäytymässä. Päätin mielessäni ostaa vain pienen pullon.

Syötyämme menimme virkistäytymään vuoristoputouksille. Ne olivat erinomaisia suihkuja ja niiden muodostamat lammikot mitä parhaita uima-altaita. Tänne olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa. Autolle palatessa poikkesimme sitten panimossa ja ostin todella vain pienen pullon.

Paluumatkalla bussissa esitettiin tuo kuuluisa elokuva Kwai-joen sillasta. En muista nähneeni sitä loppuun. Olisiko johtunut mallasviskistä vai muuten vain matkaväsymyksestä, mutta nukuin sikeästi.

Matka oli mahtava kokemus ja hyvä taas maantaina jatkaa töitä.


Keijo Virtanen


Takaisin edelliselle sivulle

Takaisin etusivulle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *