IKÄ KAIKKI

Elämä sujuu, kun oppii elämään ihmisiksi. Sitä ei vaan opi omin päin, vaikka Tarzanin uskoteltiin tehneen niin. Kautta aikojen ihmiseksi on opittu pienestä pitäen ennenkaikkea apinoimalla. Ja pitkälle on päästykin. Seuranhakuilmoituksissa ilmoitetaan koulutus, ja se on usein elämän korkeakoulu. Molemmissa tavoissa lienee kuitenkin kysymys samasta asiasta.

Minä olen saanut vaikuttavinta oppia kantapään kautta. Syykin vaikuttaa ilmeiseltä. Olen liian kovapäinen. Ehkä asia muuttuu, jahka merkkejä antanut latvani lahoaminen edistyy pidemmälle.

Tarkennan tätä kertomalla minuun vaikuttaneista oppikokemuksista. Oppi-sanan paikalle voi hyvin laittaa noin keskimittaisen elämän. Nuoruuden innossani arvelin, että teen elämääni perustuslain mahdollisimman pian, ettei periaatteita tarvitsisi uusia joka käänteessä.

Teinkin, mutta olen pystynyt tarkistamaan kantaani monet kerrat. Toinen vaihtoehto olisi fundamentalismi. Sellaisen armolahjan saaneet ovat hämmästyttävän yleisiä.

Pesäpallopojat puhuivat nuoruudessani kolmesta vaikuttavasta asiasta ja käyttivät lyhennettä 3P (pallo, pullo ja ….). Oltuani erinäisiä aikoja sairaalassa havaitsin 3P:n vaikuttavan itseenikin mutta muodossa pilleri, puhuminen ja porukka. Kirjoitin sen vieraskirjaan lähtiessäni sieltä. Kuitenkin jouduin myöhemmin palaamaan, koska satuin unohtamaan kirjainyhdistelmän jokapäiväisen käytön.

Ihmislaji on selviytynyt yhteistoiminnan ansiosta muskelipetojen valtakunnassa aikakausien läpi hyvin ja vielä ilmastonkin rajuista vaihteluista huolimatta. Yhteistoiminta perustuu kieleen, se on ilmaisukykyisempää kuin murina ja ulvahtelu. On varsin luonnollista että nämä kaksi P:tä – puhe ja porukka ovat yhä elämän tärkeimpiä opeteltavia ihmiselle. Puhuminen on tarpeen porukan koossa pysymiselle jatkuvasti. Pilleri on joskus tarpeen tuki-P:nä.

Elämältä häviää tarkoitus porukan puuttuessa. Lähipiiristäni on esimerkkejä henkilöistä, jotka eivät pystyneet puhumaan todellisista asioista, vieraantuivat seurasta ja sitten elämästä. Otin opikseni ja käytän porukkaa. Ei riitä, että lukee kiinnostavia, kirjoittaa huolet päiväkirjaan ja laajentaa tajuntaansa aineilla. Mökkihöperyys on hassu sana, mutta käytänönnössä se on tappava pitkäaikaisena.

On porukoita, jotka haalivat jäseniä, mutta joskus kannattaa olla liittymättä mihinkään yhdistykseen, joka hyväksyisi jäsenekseen. Niinhän Marx Groucho sanoi tekevänsä. Monet pyrkivät porukoihin häpeämättömästi valehtelemalla, mielistelemällä tai ulvomalla lauman mukana.

Aika kyvyttömänä sellaiseen olen päätynyt olemaan oma itseni. Se käy minulta helposti. Enkä jää sitten helposti valheesta kiinni. Suustani joskus, mutta se onkin eri tarina.

Kas kummaa, aina on löytynyt riittävästi samanmielisiä. Sellaisten seurassa välttyy pettymyksiltä molemmin puolin. Erittäin tärkeää se on parisuhteessa. Elämästä voi siinä muodostua helvetti tai taivas tarvitsematta odottaa kuoleman jälkeen luvattuja, sinänsä todistamattomia aikoja. Silloin ne olisivat lisäksi pakahduttavia jatkuessaan lupauksen mukaan ikuisesti. Elämässä voi sentään tehdä korjausliikkeitä.

Olen kokenut hyödylliseksi epävarmuuden hyväksymisen. Se on nimittäin maailman varmin olotila. Jos ei kestä sitä ja pelkää liikaa, voi lievennystä hakea käyttämällä alle yhden todennnäköisyyksiä varmuuden sijasta. Monien asioiden hyväksymistä helpotti minulle aikanaan isäni hokema hokema, ettei niin pahaa, jottei jotain hyvääkin.

Samaan joukkoon kuuluvia viisauksia on, että kärsimys on annettu meidän parhaaksemme. Tai että mikä ei tapa, se vahvistaa. Etten leijuisi vielä vahvemmin ilmassa, valikoin kuitenkin tulkinnan omalla kohdallani. En nimittäin usko, että mitään olisi varmuudella ennalta määrätty.

Tässä kerrottujen asioiden lisäksi haluaisin tuntea itseni paremmin. Se helpottaisi ymmärtämään, miksi teen mitäkin. Mutta kun miehellä on selkärankaa kuin juopuneella kastemadolla, johtopäätösten tekeminen saattaisi sittenkin olla epävarmaa. Ehkä apuna olisi todennäköisyyslaskenta ja peliteoria. Kummankin hallinta on minulla vielä hakusessa.

Haluaisin oppia kohtuullisuutta. Ajattelen sen oppimisen helpottuvan iän lisääntyessä. Kohtuullisen määrä maanisuutta voisin säilyä, jotta jalan nousemiseen ei tarvitsisi pillereitä. Mutta vielähän elämä opettaa, Siperiaan ei kaikilla ole mahdollisuuksia.


Juhani Niiranen


Takaisin edelliselle sivulle

Takaisin etusivulle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *