IKÄ KAIKKI

Elämä sujuu, kun oppii elämään ihmisiksi. Sitä ei vaan opi omin päin, vaikka Tarzanin uskoteltiin tehneen niin. Kautta aikojen ihmiseksi on opittu pienestä pitäen ennenkaikkea apinoimalla. Ja pitkälle on päästykin. Seuranhakuilmoituksissa ilmoitetaan koulutus, ja se on usein elämän korkeakoulu. Molemmissa tavoissa lienee kuitenkin kysymys samasta asiasta. Minä olen saanut vaikuttavinta oppia kantapään kautta. Syykin vaikuttaa … Jatka artikkeliin IKÄ KAIKKI

Lapsuuden kotiseutu

Kotiseutuhan on kai se missä koti kulloinkin sijaitsee. Toisin sanoen, näitä kotiseutuja voi ihmiselle elinaikanaan kertyä hyvinkin monta. Se tietenkin riipppuu myös siitä miten asia määritellään. Määritelläänkö se kunnan, maakunnan, valtion tai kenties kaupunginosan mukaan. Jos maakunnan tai kaupungin mukaan, niin niitä minulla on on tasan kaksi. Jos kaupunginosan mukaan, niin yksin Keravallakin niitä on … Jatka artikkeliin Lapsuuden kotiseutu

TALOT JA TARINAT – lapsuuteni kotikylä

Maisema, linnut, leikit ja iltalypsy Kotikyläni sijaitsee itäisellä Uudellamaalla ja sen keskellä on korkea kallio. Kallion, tai paremminkin vuoren, koillisreuna on äkkijyrkkää seinämää. Kaakon suuntaan maasto laskee loivana, ensin metsäisenä muuttuen sitten pienten peltotilkkujen ja mökkien täplittämäksi mäkitupalais -asutukseksi. Yksi mökeistä oli minun synnyinkotini. Vieläkin alempana aukeavat saviset pellot, joissa lainehti kesäisin teräinen vilja. Ja … Jatka artikkeliin TALOT JA TARINAT – lapsuuteni kotikylä