Olin tapani mukaan jälleen vuoden alussa yhtenä päivänä seuraamassa tieteen päivien luentoja. Tällä kertaa kuuntelemassa ikääntymisen tutkijoita. Asiasta puhuivat professorit Helsingistä Tampereelta ja Oulusta.
Professori Antti Hervonen Tampereelta kertoi miten he alkoivat aluksi tutkia ikääntymiseen vaikuttavia tekijöitä rotilla ja onnistuivatkin pidentämään niiden ikää huomattavasti. Kun hän sitten kertoi tutkimuksestaan arkkiatri Arvo Ylpölle, tämä kysyi: “Kuka tarvitsee vanhaa rottaa, eikö olisi parempi tutkia ihmisiä?” Tästä alkoikin sitten Tampereen yliopiston tunnetuksi tullut Tervaskanto-projekti, jossa tutkittiin 90-vuoden ikään päässeiden ihmisten elintapoja..
Tuota kuunnellessa heräsi mielessäni kysymys tarvitseeko kukaan sitten ikääntynyttä ihmistä? Jos tarvitsee niin kuka ja missä asioissa? Tätä voisi tietysti pohdiskella filosofisesti, sanoa jotain kaunista ja puhuttelevaa inhimillisyyteen vedoten, mutta yritän pysyä käytännön havainnoissa, joista seuraavassa muutama esimerkki.
Markkinavoimat tarvitsevat vielä toimintakykyistä ja virkeää ikäihmistä ainakin kuluttajana. Matkatoimistot, lentoyhtiöt, kylpylähotellit, ravintolat ja ostoskeskukset tarvitsevat kipeästi asiakkaita. Parhaita ovat juuri eläkeikään ehtineet, joilla on aikaa ja kohtalainen eläke tai muuten saaneet kerätyksi valuuttaa, jota kuluttaa. Sellaisiahan on yhä suurempi osa työelämästä poistuvien keskuudessa. Bisnes pyörii.
Lastenlapset tarvitsevat mummoja ja vaareja. Sellaisia vastuunsa tuntevia löytyy paljon ja he ovat kullan arvoisia seuraavalle sukupolvelle. Kukapa olisi sen luotettavampi lasten kaitsija kuin vanhemman oma äiti tai isä-vaari. Tämä sukupolven ylittävä suhde takaa lisäksi perinteen siirtymisen nuorimmalle polvelle.
Monet järjestöt ja jopa julkinen sektorikin, kaipaavat toimintakykyisiä ikäihmisiä vapaaehtoistyöhön pitämään huolta sellaisista ikätovereistaan, joiden terveys reistailee tai vamma estää omatoimisen osallistumisen. Tämä on ihan hyvä mahdollisuus niille, joilla ei ole omia lastenlapsia lähellä eikä rahaa matkustaa Kaukoitään lomailemaan. Monet kaipaavat osallistumista johonkin ja sen mukanaan tuomaa sosiaalista verkostoa. Vapaaehtoistoiminta siis myös antaa sisältöä elämään.
Entä sitten ne yli yhdeksänkymppiset ja muut apua ja hoivaa tarvitsevat? Kuka heitä tarvitsee? Nykyäänhän on työttömyyttä teollisten työpaikkojen vähentyessä, mutta hoiva-ala tarvitsee kipeästi lisää työvoimaa. Nämä ikääntyneet tarjoavat työpaikkoja. Osa heistä kykenee jopa maksamaan hoivapalveluista ja muiden puolesta kannattaisi yhteiskunnan maksaa, sillä työhän se tuottaa veroa maksavia yhteiskunnan jäseniä. Valtio ja kunnat tässä kuitenkin mielestäni pihistelevät ihan suotta ja tulevat näin lisänneeksi tyytymättömyyttä ja inhimillistä kärsimystä.
Ja lopuksi vielä kaunis toive. Liian harvoin vanhoilta kysytään neuvoa vaikka he olisivat kuinka tietäväisiä, viisaita ja kokeneita ja omaisivat ns. hiljaista tietoa. Jos nuori polvi kysyisi niin säästyttäisiin monilta turhilta tutkimuksilta tai päiden lyömiseltä seinään. Vanhat edustavat sitä psykohistoriaa, jota edellisessä suihkeessani käsittelin.
Nyt rupeaakin tuntumaan jo siltä, että ikääntyminen on kaikkien ikäpolvien yhteinen asia ja että ikääntyvä ja jo ikääntynyt ihminen, huonokuntoinenkin, on ihan tarpeellinen yhteisön jäsen. Tarvitsemme toisiamme ja tarpeellisuuden tunnehan meidät pystyssä pitää
